Hyppää sisältöön
Media

Valtiovarainministeriön ehdotus vuoden 2018 ensimmäiseksi lisätalousarvioesitykseksi julkaistu

3.5.2018  14.07
VM

Valtiovarainministeriö on julkaissut ehdotuksensa vuoden 2018 ensimmäiseksi lisätalousarvioesitykseksi. Hallitus neuvottelee lisätalousarviosta tiistaina 29.5. Lisätalousarvioesitys on tarkoitus antaa eduskunnalle torstaina 31.5.

Valtiovarainministeriön ehdotuksessa vuoden 2018 määrärahatarve kasvaa 196 miljoonalla eurolla ja tuloarvioita korotetaan 282 miljoonalla eurolla. Verotuloarviota nostaa arvonlisäveron ja autoveron tuoton kohonneet arviot. Ehdotus vähentää valtion nettolainanottotarvetta 86 miljoonalla eurolla.

Ehdotukseen sisältyy muun muassa 60 miljoonan euron määrärahalisäys osaavan työvoiman saatavuuden parantamiseksi ja 23 miljoonan euron lisäys maatalouden tukemiseen johtuen vaikeista sadonkorjuuolosuhteista, kuten hallitus päätti syksyllä 2017. Määrärahatarkistuksia kohdistuu myös esimerkiksi väyläverkon kehittämiseen sekä maakunta- ja sote-uudistuksen valmisteluun ja toimeenpanoon, joiden osalta tehtiin kevään julkisen talouden suunnitelman yhteydessä päätöksiä määrärahojen aikaistamisesta.

Valtiovarainministeriön ehdotus ensimmäiseksi lisätalousarvioksi vuodelle 2018