FI SV

Valtiovarainministerit pyrkivät sopuun Kreikasta ja sähköisten julkaisujen arvonlisäverosta

Valtiovarainministeriö 14.6.2017 15.44
Tiedote
Valtiovarainministerit pyrkivät sopuun Kreikasta ja sähköisten julkaisujen arvonlisäverosta

Euroryhmä käsittelee torstaina 15. kesäkuuta Kreikan lainaohjelman toista väliarviota ja siihen liittyvää lainaerää sekä velkaehtojen mahdollisten huojennusten täsmentämistä. Ecofin-neuvosto pyrkii perjantaina sopuun mahdollisuudesta alentaa sähköisten julkaisujen arvonlisäveroa. Suomea edustaa Luxemburgissa valtiovarainministeri Petteri Orpo.

Euroryhmän tavoitteena on päästä yhteisymmärrykseen Kreikan lainaohjelman toisesta väliarviosta ja siihen liittyvästä lainaerästä.

Lainaerän maksamisen ehtona on, että Kreikka toteuttaa 140 niin sanottua ennakollista toimea. Toimet koskevat esimerkiksi työ- ja hyödykemarkkinoiden avaamista sekä tuloverotus- ja eläkejärjestelmän uudistuksia.

Euroryhmä jatkaa keskustelua Kreikan velkaehtojen mahdollisista huojennuksista, joilla turvattaisiin maan velan kestävyys ohjelman päätyttyä. Kansainvälinen valuuttarahasto on edellyttänyt täsmennyksiä velkaehtojen mahdollisiin lisähuojennuksiin, jotta se voisi päättää osallistumisestaan ohjelmaan. Tarkoituksena on täsmentää vaihtoehtoja, joista euroryhmä sopi toukokuussa 2016.

Muita euroryhmän aiheita ovat työohjelma loppuvuodelle, menokartoitukset ja Kansainvälisen valuuttarahaston konsultaatio euroalueella.

Tilannekatsaus Kreikasta (esitysmateriaali 13.6.)
Euroryhmän ennakkotiedote (päivitetään kokouksen jälkeen)

Sähköisten julkaisujen alv:hen joustoa

EU:n valtiovarainministerit pyrkivät Ecofin-neuvostossa poliittiseen yhteisymmärrykseen sähköisten julkaisujen arvonlisäverosta. EU:n komissio on ehdottanut, että jäsenmaat voisivat soveltaa sähköisiin kirjoihin, sanomalehtiin ja aikakauslehtiin samaa alennettua verokantaa kuin painettuihin. Suomi kannattaa komission ehdotusta.

Muista veroasioista on esillä ehdotus, joka antaisi jäsenmaille mahdollisuuden ottaa tilapäisesti käyttöön yleinen käännetty arvonlisäverovelvollisuus. Mallissa ostaja tilittäisi arvonlisäveron valtiolle, kun nykyisin sen tilittää yleensä myyjä. Suomi suhtautuu ehdotukseen epäillen ja korostaa muita keinoja veropetosten vastaisessa taistelussa.

Hallitus kannattaa mahdollisuutta alentaa sähköisten julkaisujen arvonlisäveroa (uutinen 12.1.)

Pankkiunionia vahvistetaan

Puheenjohtajamaa Malta pyrkii kokouksessa edistämään pankkiunionin vahvistamista. Tavoitteena on saavuttaa poliittinen yhteisymmärrys erityiskysymyksiin liittyvistä direktiivi- ja asetusmuutoksista. Lisäksi puheenjohtajamaa kertoo ministereille, miten on edistytty eurooppalaisen talletussuojan ja pankkien riskien vähentämisen valmistelussa.

Suomi tukee vahvaa sijoittajanvastuuseen perustuvaa pankkiunionia. Suomen mielestä poliittisen yhteisymmärryksen ja edistymisraportin tulee muodostaa tasapainoinen kokonaisuus. Talletussuojaa on perusteltua käsitellä vasta, kun pankkien riskien vähentämisessä on edistytty.

Hallitus tukee pankkien häiriönsietokyvyn vahvistamista (uutinen 9.2.2017)
Hallitus: Eurooppalainen talletussuoja edellyttää tasavertaisia lähtökohtia (tiedote 11.2.2016)

Terrorismien rahoituksen estäminen edistyy

Neuvosto käsittelee EU:n komission tilannekatsausta toimista, joihin on ryhdytty terrorismin rahoituksen estämiseksi. Toimet sisältävät muun muassa neljännen rahanpesudirektiivin kansallisen täytäntöönpanon ja listan EU:n ulkopuolisista maista, joilla on puutteita rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisen järjestelmissä.

Suomi tukee yleisesti toimia rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjumiseksi.

Komission tiedote komission rahoituksen torjunnasta (2.2.2016)

Maakohtaiset suositukset käsittelyssä

Talouspolitiikan EU-ohjausjakso on esillä kokouksessa, kun neuvosto käsittelee maakohtaisia suosituksia sekä päivitettyjä vakaus- ja lähentymisohjelmia. Lisäksi neuvoston on määrä käsitellä vakaus- ja kasvusopimuksen toimeenpanoa sekä vaihtaa näkemyksiä pääomamarkkinaunionin väliarviosta ja pankkien järjestämättömistä luotoista.

Neuvoston ennakkotiedote (päivitetään kokouksen jälkeen)

Lisätietoja:

Finanssineuvos Susanna Ikonen, puh. 02955 30049, susanna.ikonen(at)vm.fi
Finanssineuvos Pekka Morén (Kreikka), puh. 02955 30290, pekka.moren(at)vm.fi

Ecofin on talous- ja rahoitusasioiden neuvosto, yksi EU:n neuvoston kokoonpanoista. Ecofin päättää vastuualueensa EU-lainsäädännöstä useimmiten yhteistyössä EU:n parlamentin kanssa. Tehtäviin sisältyy myös jäsenmaiden talouspolitiikan koordinointi. Ecofin-neuvostoon kuuluvat EU-maiden valtiovarainministerit.

Euroryhmä on epävirallinen elin, jonka tehtävänä on koordinoida euromaiden talouspolitiikkaa ja edistää talouskasvua. Ryhmään kuuluvat euromaiden valtiovarainministerit. Euroryhmä tekee poliittisia linjauksia mutta ei päätä esimerkiksi lainsäädännöstä.

Petteri Orpo Rahoitusmarkkinat Talouspolitiikka Verotus