Joukkolainamarkkinoiden kehittämistyöryhmän muistio

Työryhmän tehtävänä oli valmistella hallituksen esityksen muotoon ehdotus joukkolainanhaltijoiden edustajia koskevaksi lainsäädännöksi sekä lisäksi arvioida mahdollisia muita tarpeellisia toimia joukkolainamarkkinoiden toimivuuden kokonaisvaltaiseksi kehittämiseksi. Työryhmä on saanut valmiiksi ensimmäisen vaiheen työstään. Toimeksiannon toista osuutta varten työryhmä on saanut lisäaikaa 2 päivään tammikuuta 2017 saakka.

Työryhmä ehdottaa säädettäväksi uuden lain joukkolainanhaltijoiden edustajasta, jossa on kahdeksan lukua. Lain 1 luvussa säädetään lain soveltamisalasta, keskeisistä määritelmistä sekä lain pääasiallisesta tahdonvaltaisuudesta. Vain harvat lain säännökset ovat pakottavia. Lakia sovelletaan joukkolainanhaltijoiden edustajaan ja vakuusagenttiin. Määritelmät liittyvät välittömästi edustajan toimintaan.

Lain 2 luvussa säädetään joukkolainanhaltijoiden edustajan ja edustajana toimivan vakuusagentin nimeämisestä joukkolainan liikkeeseenlaskun yhteydessä tai myöhemmin joukkolainan voimassaoloaikana. Luvussa säädetään myös edustussopimuksen sitovuudesta joukkolainanhaltijoita ja myöhempiä siirronsaajia sekä joukkolainanhaltijan velkojia kohtaan.

Lain 3 luvussa säädetään yleisluontoisesti joukkolainanhaltijoiden toiminnasta ja päätöksenteosta, lain 4 luvussa joukkolainan vakuuden perustamisesta edustajalle tai edustajana toimivalle vakuusagentille sekä lain 5 luvussa kollektiivisissa rahoitusjärjestelyissä sopimusperusteisesti käytetyn vakuusagentin vakuudenhaltijan oikeuksien sivullissitovuudesta.

Lain 6 luku koskee elinkeinonharjoittajan oikeutta toimia edustajana, lain 7 luku valvontaa, rekisterin tietojen saamista verkkopalveluna ja seuraamuksia sekä lain 8 luku muutoksenhakua ja siirtymäsäännöksiä. Lisäksi työryhmä ehdottaa teknisluonteisia tarkistuksia Finanssivalvontaa koskevaan lainsäädäntöön.

Työryhmä ehdottaa, että uusi lainsäädäntö saatetaan voimaan mahdollisimman nopeasti ja viimeistään syyskuussa 2017.