Rakentaminen 2015-2016

Rakennusalan suhdanneryhmä

Rakennusalan suhdannetilanne on kohenemassa. Alan liikevaihto- ja palkkasummatietojen mukaan alkuvuosi on mennyt hyvin. Näin on erityisesti maa- ja vesirakentamisessa. Paranevan kehityksen riskinä on kuitenkin kansainvälisen talouden epävakauden mahdollinen lisääntyminen ja sen vaikutukset Suomen talouteen.

Rakennusalan suhdanneryhmä arvioi rakentamisen kokonaismäärän pysyvän vielä tänä vuonna nollatasolla. Ennustehaarukka muutokseksi vuonna 2015 on -½…+½ %. Uudistalonrakentaminen on siirtymässä rakentamisen veturiksi korjaamisvauhdin hidastuessa. Raksun arvion mukaan tänä vuonna aloitetaan 26 000 – 27 000 asunnon rakentaminen. Näistä valtion tukemia ARA-asuntoja (ml. takauslainoitetut asunnot) on noin 8 000. Kuluvana talvena työvoiman arvioidaan kasvavan jo hieman edellisvuoteen verrattuna.

Vuonna 2016 rakentamisen kasvu on laaja-alaisempaa. Ryhmä arvioi rakentamisen kokonaistuotannon kasvun nousevan 2-4 prosenttiin. Vuoden 2016 asuntojen aloitusennuste on 27 000 – 28 000.