Selvitys järjestelmäriskipuskurivaatimuksen käyttöönoton tarpeellisuudesta Suomessa

Asiantuntijatyöryhmän selvitys

Asiantuntijatyöryhmän tehtävänä on ollut laatia selvitys järjestelmäriskipuskurivaatimuksen käyttöönoton tarpeellisuudesta Suomessa. Selvitys on laadittu valtiovarainministeriön rahoitusmarkkinaosaston johdon pyynnöstä.

Työryhmä on tarkastellut muun muassa Suomen rahoitusjärjestelmän rakennetta ja rakenteellisten järjestelmäriskien suuruutta erityisesti kansainvälisesti käytettyjen ja suositeltujen tunnuslukujen valossa. Työryhmä on arvioinut seikkoja, jotka tulisi järjestelmäriskipuskuria koskevassa lainsäädännössä ottaa huomioon. Selvityksessä arvioidaan myös järjestelmäriskipuskurin asettamisen vaikutuksia pankkisektorille ja talouteen.

Työryhmä katsoo, että mahdollisuutta järjestelmäriskipuskurivaatimuksen asettamiseen puoltavat erityisesti Suomen pankkisektorin huomattava keskittyneisyys sekä pankkisektorin suuri merkitys yksityisen sektorin rahoittajana. Kansallisessa lainsäädännössä tulisi työryhmän mukaan kuitenkin säätää puskurivaatimuksesta EU-lainsäädäntöä yksityiskohtaisemmin.

Työryhmä esittää, että valtiovarainministeriössä aloitetaan kevään 2016 aikana hallituksen esityksen valmistelu luottolaitostoiminnasta annetun lain muuttamiseksi ja järjestelmäriskipuskurivaatimuksen asettamisen mahdollistamiseksi. Tarkemmat säännökset asettamisesta annettaisiin valtiovarainministeriön asetuksella, jonka luonnos laadittaisiin hallituksen esityksen valmistelun yhteydessä.