FI SV

Kypros

Kyproksen kriisin pääasiallinen syy oli maan talouteen nähden ylimitoitetun pankkisektorin heikko tila. Kyproksen valtio ei pystynyt vakauttamaan talouttaan ja rahoitusjärjestelmäänsä joutumatta itse kestämättömään velkatilanteeseen. Se joutui siksi kääntymään euroalueen puoleen ja pyytämään rahoitustukea kesällä 2012. Ohjelma käynnistyi lopulta keväällä 2013.

Ohjelma saatiin onnistuneesti päätökseen 31. päivänä maaliskuuta 2016.

Ohjelman sisältö ja tavoitteet

Kyproksen lainaohjelman keskeinen tavoite oli ylisuuren pankkisektorin rakenteiden tervehdyttäminen ja sen järjestäminen uudelleen siten, että se vastaisi kooltaan EU:n keskiarvoa vuonna 2018. Ohjelman muita osia olivat muun muassa valtion omaisuuden osittainen yksityistäminen, yritysveron korotus sekä rahanpesun vastaiset toimet.

Lainaohjelman aikana Kyproksen julkinen velka saatiin kestävälle tasolle. Tavoitteena oli velkasuhteen saaminen alle 100 prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2020 mennessä. Ohjelman onnistuneen toteutuksen myötä tavoite saavutetaan ennusteiden mukaan jo vuoden 2016 aikana.

Kyproksen tuli lisäksi tasapainottaa kansantalouttaan ja tervehdyttää julkista taloutta sekä finanssi- että rakennepoliittisin keinoin. Lisäksi julkisen sektorin rakennetta pyrittiin kohentamaan siten, että julkishallinto tukee talouskasvua, elinkeinorakenteen laajentamista ja työllisyyttä sekä vähentää haavoittuvuutta ulkoisille shokeille.

Kyproksen ohjelma ylitti monet sille asetetut tavoitteet. Maa onnistui tasapainottamaan julkisen taloutensa ja palaamaan talouskasvun tielle ennakoitua nopeammin. Onnistuneen ohjelman toteutuksen myötä Kypros onnistui myös palaamaan velkakirjamarkkinoille etuajassa.

Ohjelman koko

Kyprokselle myönnettiin enintään 9 miljardin euron lainaohjelma Euroopan vakausmekanismin (EVM) kautta maaliskuussa 2013. Kansainvälinen valuuttarahasto osallistui Kyproksen ohjelman rahoitukseen omalla miljardin euron osuudellaan.

Ohjelman päättyessä maaliskuussa 2016, EVM:n rahoitustukea oli maksettu yhteensä 6,3 mrd. euroa. Ohjelmaan varatusta EVM:n yhteensä 9 mrd. euron rahoitustuesta jäi siis maksamatta tarpeettomana 2,7 mrd. euroa. IMF:n ohjelmasta maksettiin rahoitustukea noin 1 mrd. euroa.

Lisätietoa

Kyproksen talouden sopeutusohjelma