Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä

Järjestelmäsuunnittelija A:n virkasuhde oli 29.11.2006 annetulla päätöksellä päätetty purkaa koeaikana päättymään 30.11.2006. A:n esimiehille oli useilta eri tahoilta tullut kielteistä palautetta A:n yhteistyökyvyn puutteesta ja epäasiallisesta käytöksestä. Käytöksestä oli keskusteltu esimiehen aloitteesta useaan kertaan. Viimeisellä kerralla esimies oli antanut A:lle suullisen huomautuksen ja kehottanut häntä korjaamaan käyttäytymistään. Epäasiallinen käytös ja puutteet yhteistyökyvyssä olivat jatkuneen annetun huomautuksen ja kehotuksen jälkeenkin.

Virkamieslautakunta katsoi, että työnantajalla oli näissä olosuhteissa ottaen huomioon virkasuhteen purkamiselle koeaikana asetetut edellytykset ollut perusteet A:n virkasuhteen purkamiselle. Purkamisen ei ollut selvitetty tapahtuneen epäasiallisilla perusteilla. A:ta ei ollut myöskään katsottava kohdellun tasa-arvoisen kohtelun periaatteen vastaisesti pelkästään sillä perusteella, että epäasiallista käytöstä oli todettu myös koeajalla työskennelleen työtoverin kohdalla, mutta hänen virkasuhdettaan ei ollut purettu.

Oikaisuvaatimus hylättiin.

KHO:2008:331
Ei muutosta.

Valtion_virkamiesL_10_§
Valtion_virkamiesL_11_§