Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä

A oli työskennellyt virastossa 15.10.2007–31.3.2009 yhteensä seitsemällä eri määräaikaisella nimityksellä. Viraston mukaan kaikki nimitykset olivat perustuneet sijaisuuksiin, eikä sijaista ollut vaihdettu tiedossa olevan sairausloman aikana.

Asiassa esitetyn selvityksen perusteella A oli nimitetty B:n sairausloman sijaiseksi 15.10.2007–31.3.2009 seitsemällä eri nimityksellä. Viraston 12.5.2008 päivätyn ilmoituksen mukaan B:n kuntoutustukea oli jatkettu 1.6.2008–31.3.2009. A oli kuitenkin tänä aikana nimitetty B:n sijaiseksi kolmella eri nimityksellä. Viraston esittämän selvityksen mukaan nimitysten pätkiminen oli johtunut nimittävän viranomaisen nimittämistoimivaltaan liittyneistä syistä. Virkamieslautakunta kuitenkin katsoi, ettei edellä mainittua syytä ollut pidettävä virkamieslain 9 §:n 3 momentissa tarkoitettuna erityisenä syynä poiketa A:n nimittämisestä koko määräaikaisuuden perusteena olevaksi ajaksi. A:lla oli siten oikeus hakemaansa korvaukseen 1.6.2008–31.3.2009 väliselle ajanjaksolle sijoittuvien määräaikaisten nimitysten osalta. 

A:lla ei kuitenkaan ollut oikeutta korvaukseen sillä perusteella, ettei häntä enää 1.4.2009 lukien nimitetty määräaikaiseen virkasuhteeseen B:lle myönnetyn uuden sairausloman ajaksi, vaan virasto oli voinut harkintansa mukaan nimittää toisen virkamiehen hoitamaan sijaisuutta.

Virkamieslautakunta määräsi viraston maksamaan A:lle kuuden (6) kuukauden palkkaa vastaavan korvauksen (äänestys 6–3).

KHO 2012 T 582: 
Ei muutosta lopputulokseen.

Valtion_virkamiesL_9_§
Valtion_virkamiesL_56_§