Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä

A oli työskennellyt yliopiston palveluksessa 1.7.2006 - 31.12.2007 välisenä aikana kolmessa eri määräaikaisessa virkasuhteessa. Ensimmäinen nimitys tehtiin ajaksi 2.10.2006 - 28.2.2007. Määräaikaisuuden peruste oli opinnäytetyö. Toinen nimitys tehtiin ajaksi 1.3.2007 - 31.5.2007 määräaikaisuuden perusteen säilyessä ennallaan. Tämän jälkeen A nimitettiin virkasuhteeseen tutkimusapulaisen nimikkeellä ajaksi 1.6.2007 - 31.12.2007. Määräaikaisuuden perusteena oli projektiluontoinen työ. 1.1.2008 - 30.6.2009 välisenä aikana A oli työskennellyt projektissa tutkijan nimikkeellä yhteensä viidessä määräaikaisessa virkasuhteessa. Määräaikaisuuden perusteena oli projektiluontoinen työ. Kyseinen projekti oli alkanut 1.1.2008 ja päättynyt 31.12.2009. A ei kiistänyt sitä, etteikö yliopistolla olisi ollut työn projektiluontoisuuden perusteella sinänsä lainmukainen peruste nimittää hänet määräaikaiseen virkasuhteeseen. A perusti korvausvaatimuksensa siihen, että yliopiston olisi tullut nimittää hänet määräaikaiseen virkasuhteeseen projektin koko keston ajaksi eikä useampaan perättäiseen virkasuhteeseen, joista viimeinen on päättynyt jo ennen projektin päättymistä.

Säännös työnantajan velvollisuudesta nimittää virkamies koko määräaikaisuuden perusteena olevaksi ajaksi on tullut voimaan 1.1.2008. Sitä ei näin ollen sovelleta nimityksiin, jotka on tehty A:lle ennen tuota päivää. Määräaikaisuuden perusteena olevan projektin oli määrä päättyä vasta vuoden 2009 lopussa, johon asti sille oli myönnetty rahoitus. Yliopiston esittämää selvitystä ei voida pitää riittävänä osoituksena siitä, että sillä on ollut tämän projektin osalta erityinen syy nimittää A kaikkiaan viiteen virkasuhteeseen huolimatta siitä, että projektin oli määrä päättyä vasta vuoden 2009 lopussa.

Virkamieslautakunta määräsi yliopiston maksamaan A:lle kuuden (6) kuukauden palkkaa vastaavan korvauksen.

Valtion_virkamiesL_9_§ _1_mom
Valtion_virkamiesL_9_§ _3_mom
Valtion_virkamiesL_56_§