Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä

Yliopistonlehtori A oli työskennellyt yliopistossa määräaikaisissa virkasuhteissa 1.8.2001-11.5.2008 yhteensä viidellä määräaikaisella nimityksellä.

A oli irtisanoutunut 11.4.2008, ja hänen viimeisin virkasuhteensa oli päättynyt irtisanomisajan jälkeen 11.5.2008. A oli tämän jälkeen siirtynyt toisen työnantajan palvelukseen. A:n virkasuhde ei siten ollut päättynyt sen johdosta, ettei häntä olisi enää mahdollisesti nimitetty yliopiston virkamieheksi. Niillä seikoilla, joiden perusteella A oli päätynyt irtisanoutumiseen ennen määräaikaisen virkasuhteen päättymistä, ei ollut merkitystä arvioitaessa korvauksen saamisen edellytyksiä. A:lla ei ollut täten oikeutta hakemaansa korvaukseen.

Virkamieslautakunta hylkäsi korvausvaatimuksen.

Valtion_virkamiesL_9_§
Valtion_virkamiesL_56_§