Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä

A oli hoitanut vankilassa avoinna ollutta vankeinhoitoesimiehen virkaa määräaikaisessa virkasuhteessa. Ensimmäisen virkasuhteen vielä kestäessä A oli nimitetty hoitamaan virkavapaalle jäävän vankeinhoitoesimiehen tehtäviä. A toimi viransijaisena 8.3.2009 - 31.8.2010 välisenä aikana yhteensä kolmessa määräaikaisessa virkasuhteessa. A:n mukaan vankilan ei olisi tullut tehdä nimityksiä sijaiseksi virkavapauksien kestoa lyhyemmäksi ajaksi.

Ensimmäinen nimitys on tehty asianomaisen viran vakinaiselle haltijalle myönnetyn virkavapauden ajaksi eikä A:lla siten ole oikeutta korvaukseen tämän nimityksen johdosta. Toisen määräaikaisuuden osalta virkamieslautakunta totesi, että rikosseuraamusalan organisaatiouudistuksen edellyttämät tehtäväjärjestelyt ja niihin liittyvä virantäyttökielto eivät ole olleet erityinen syy nimittää A:ta määräaikaisuuden perusteena ollutta virkavapautta lyhyemmäksi ajaksi. Kolmannen määräaikaisuuden osalta virkamieslautakunta totesi, että virasto voi järjestää virkavapaalla olevan tehtävien hoidon muutoinkin kuin sijaisen nimittämällä. Sijaiseksi otetun virkamiehen virkasuhteen määräaikaisuuden tosiasiallisena perusteena ei siten ole virkavapaus sinänsä vaan sen johdosta syntynyt työvoiman tarve. Sijaisen nimittäminen virkavapauden kestoa lyhyemmäksi ajaksi on hyväksyttävää, jos nimitys on tehty koko siksi ajaksi, jona virasto tarvitsee nimittämänsä virkamiehen työpanosta. Vankilalla on edellä lausuttu huomioon ottaen ollut erityinen syy nimittää A määräaikaisuuden perusteena ollutta virkavapautta lyhyemmäksi ajaksi.

Virkamieslautakunta määräsi vankilan maksamaan A:lle kuuden (6) kuukauden palkkaa vastaavan korvauksen (äänestys 4-4, jossa puheenjohtajan ääni ratkaisi).

KHO:2012:977: VMLTK:n päätös kumotaan A:lle maksettavaksi määrättyä korvausta koskevalta osaltaan. A:n korvausvaatimus hylätään.

Valtion_virkamiesL_9_§ _1_mom
Valtion_virkamiesL_9_§ _3_mom
Valtion_virkamiesL_56_§