Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä

Virasto on 16.2.2005 valtion virkamieslain 25 §:n nojalla irtisanonut toimistosihteeri A:n virkasuhteen päättymään kuuden kuukauden kuluttua päätöksen tiedoksisaannista. Päätöksen perusteluna ovat A:n työaikojen ja poissaolojen todentamisesta sovittujen määräysten noudattamatta jättäminen sekä luvattomat poissaolot, työtehtävien laiminlyönti ja epäasiamukainen käyttäytyminen.

A:lla on ollut lukuisia selvittämättömiä poissaoloja ja hän on jättänyt usein noudattamatta sovittuja työaikoja vuosina 1999 - 2001. Edeltävä johtaja oli antanut A:lle kirjallisen varoituksen ja lisäksi kirjallisen työjohtomääräyksen työaikaliukumien käytön epäämisestä ja lääkärintodistuksen hankkimisesta sairauspoissaoloista. A:lle oli annettu myös useita suullisia huomautuksia asiasta. A on vielä hänelle 10.12.2003 annetun kirjallisen varoituksen jälkeenkin myöhästynyt joitakin kertoja työvuorostaan, mistä häntä on myös erikseen huomautettu. Kokouksessa 17.5.2004 on todettu, että A on muutamaa kertaa lukuun ottamatta suoriutunut kiinteän työajan noudattamisesta ohjeen mukaisesti ja että A:lla on 15.5.2004 alkaen voimassa yksikön normaalit työaikaliukumat. Tämän jälkeisellä ajanjaksolla irtisanomista koskevaan kuulemistilaisuuteen mennessä ei kirjauksia A:n työajan noudattamatta jättämisistä ole. Tämän johdosta voidaan todeta, että A on työajan noudattamista koskevalta osalta muuttanut menettelyään siinä määrin, että hänen toimintaansa ei voida tältä osin pitää erityisen moitittavana irtisanomisperusteen olemassa oloa arvioitaessa.

Virkamieslautakunta ei pidä luotettavana A:n selvitystä siitä, että hänellä ei olisi ollut niin halutessaan mahdollisuutta hankkia lääkärintodistuksia poissaoloistaan. A:n on näin ollen katsottava tietoisesti laiminlyöneen hänelle sairauspoissaolojen todistamisesta asetettua velvollisuutta. Irtisanomisperusteen arvioinnissa A:n menettelyä tältä osin on pidettävä moitittavana, mitä ei poista se, että A on esittänyt poissaoloistaan terveydenhoitajan todistukset ja lääkärin jälkikäteen antaman lausunnon.

A:lle on 10.12.2003 annettu kirjallinen varoitus tekemättömistä työtehtävistä. Varoituksen mukaan A on muun muassa toistuvasti jättänyt tekemättä osan hänelle osoitetuista työtehtävistä. A:lle annetun kirjallisen varoituksen ja huomautusten johdosta hänen on tullut kiinnittää erityistä huomiota työtehtävien asianmukaiseen ja viivytyksettömään suorittamiseen. Esitetty selvitys osoittaa, että työtehtävät eivät ole olleet hänen virkaansa nähden liian vaativia. A:ta on ohjattu ja opastettu asiamukaisesti työtehtävien suorittamiseksi. Tutkimuksissa ei ole todettu A:n terveydentilaan liittyvää estettä virkatehtävien asianmukaiseen suorittamiseen. Virkamieslautakunta katsoo, että A on laiminlyönyt suorittaa työtehtävänsä asianmukaisesti ja viivytyksettä.

A:lle on 10.12.2003 annettu kirjallinen varoitus muun ohessa sillä perusteella, että hän on käyttäytynyt epäasianmukaisesti. A on arvostellut esimiestoimintaa ja päätöksentekoa, kiroillut, huutanut tai käyttäytynyt aggressiivisesti. Vaikka A:n käyttäytyminen on osin ollut epäasianmukaista, virkamieslautakunta katsoo, että kysymyksessä olevissa olosuhteissa A:n käyttäytymistä annetun varoituksen jälkeen ei ole pidettävä siten moitittavana, että sillä olisi erikseen merkitystä irtisanomisperusteen olemassa oloa arvioitaessa. A:lle annettujen varoitusten, hänen menettelystään johtuvien ongelmien pitkäaikaisuuden ja muun edellä esitettyjen arviointien ja johtopäätösten perusteella kokonaisarviona ja loppupäätelmänä asiasta virkamieslautakunta katsoo, että A on laiminlyönyt virkavelvollisuuksiaan siten, että virastolla on ollut valtion virkamieslain 25 §:n 2 momentissa tarkoitettu erityisen painava syy A:n virkasuhteen irtisanomiseen.

Virkamieslautakunta hylkää A:n korvausvaatimuksen ja vaatimuksen hänen suullisesta kuulemisestaan. Virkamieslautakunta hylkää oikaisuvaatimuksen.

Valtion_virkamiesL_14_§
Valtion_virkamiesL_25_§ _2_mom
Valtion_virkamiesL_49_§ _1_mom
Valtion_virkamiesL_51_§