Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä

Poliisilaitos oli päätöksellään 9.2.2011 pidättänyt vanhempi konstaapeli A:n virantoimituksesta päätöspäivästä alkaen toistaiseksi enintään siihen saakka, kunnes hovioikeus oli käsitellyt A:ta koskevan rikosasian. Päätös perustui käräjäoikeuden 27.9.2010 antamaan tuomioon, jossa A:n oli todettu syyllistyneen pahoinpitelyyn 21.12.2009 ja ampuma-aserikokseen 22.12.2009 ja joista A:lle oli tuomittu yhteinen sakkorangaistus.

Virantoimituksesta pidättäminen saa jatkua vain niin kauan, kuin se on tarpeen pidättämisperusteiden kannalta. Mikäli olosuhteissa tapahtuu muutos, viranomaisella on velvollisuus tehdä asiasta uusi päätös, johon voidaan hakea muutosta. Virkamieslautakunta totesi, että verrattuna 8.10.2010 annettuun poliisilaitoksen päätökseen nähden, olosuhteissa oli tapahtunut muutos poliisilaitoksen antaessa uuden päätöksen 9.2.2011 A:n virantoimituksesta pidättämisestä. Poliisilaitos oli voinut ottaa omasta aloitteestaan asian uudelleen harkittavakseen ja päätettäväkseen. Lisäksi A:n virantoimituksesta pidättämistä koskevan asian käsittelyyn osallistuneiden virkamies B:n ja apulaispoliisipäällikkö C:n puolueettomuus ei ollut vaarantunut, eivätkä he siten olleet olleet esteellisiä osallistumaan asian päättämiseen. Edelleen virantoimituksesta pidättäminen on väliaikainen turvaamistoimenpide, jonka tarkoituksena on varmistaa viranomaistehtävien asianmukainen hoitaminen. Virkamiesoikeudellinen päätöksenteko ei ole myöskään suoraan sidoksissa rikosoikeudelliseen arvioon, vaan rikollisen teon laatu, vakavuus ja itse tekoon johtaneet olosuhteet otetaan huomioon punnittaessa virantoimituksesta pidättämisen edellytyksiä. Kun otettiin huomioon A:n asema poliisimiehenä ja hänen virkatehtävien edellyttämä luottamus sekä tuomioon johtaneet teot, A:n saama tuomio oli ollut omiaan vaarantamaan luottamusta A:ta ja poliisilaitosta kohtaan. Näin ollen poliisilaitos oli voinut pidättää A:n virantoimituksesta.

Virkamieslautakunta hylkäsi oikaisuvaatimuksen.

KHO 28.12.2012 T 3725: Valitus hylätty.

Valtion_virkamiesL_14_§_1_mom
Valtion_virkamiesL_40_§_2_mom_1_kohta
Valtion_virkamiesL_40_§_4_mom
PoliisiL_9_c_§
HallintoL_6_§
HallintoL_27_§
HallintoL_28_§