Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä

Sairaala oli 16.1.2009 antanut sairaanhoitaja A:lle kirjallisen varoituksen. Päätöksen mukaan A oli laiminlyönyt virkavelvollisuuksiaan jättämällä kirjaamatta potilasasiakirjaan merkintöjä hoitosuhdekeskusteluista vuoden 2008 aikana. Lisäksi A oli osaston vastaavana hoitajana 2.1.2009 laiminlyönyt osaston erityisen vaarallisten ja vaikeahoitoisten alaikäisten potilaiden huolenpidon ja saattanut potilaan hengen ja terveyden ilmeiseen vaaraan. A oli kiistänyt laiminlyönnit. Sairaalassa oli potilasasiakirjojen laatimisesta yksityiskohtaiset ohjeet, jotka olivat sairaalan mukaan jatkuvasti saatavilla.

Virkamieslautakunta katsoi, ettei A:n tekemien merkintöjen voitu katsoa olleen edellä mainitun ohjeen mukaiset. Myöskään se seikka, että potilasasiakirjat ovat potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain mukaan salassa pidettäviä, ei ollut esteenä potilasasiakirjamerkintöjen säädösten ja määräysten mukaiselle tekemiselle. A oli näin menetellyt vastoin virkavelvollisuuksiaan. A oli myös laiminlyönyt virkavelvollisuuksiinsa kuuluvan potilaan huolenpidon, kun hän ei tiennyt potilaan olinpaikkaa puolentoista tunnin aikana, eikä ilmoittanut potilaan löytymisen jälkeen päivystävälle lääkärille, vaikka potilas oli huonovointinen.

Virkamieslautakunta hylkäsi oikaisuvaatimuksen (äänestys 5-4).

Valtion_virkamiesL_14_§
Valtion_virkamiesL_24_§