Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä

Yliopisto oli 27.1.2009 päivätyllä irtisanomisilmoituksella irtisanonut opintotoimistossa työskennelleen A:n palvelussuhteen päättymään tuotannollisista ja taloudellisista syistä. Yt-neuvotteluasiakirjoista ilmeni, että opintotoimiston tehtävien oli arvioitu vähentyneen. Lisäksi toimintojen kehittämisen ja tehostamisen myötä opintotoimistosta oli päätetty vähentää yksi henkilötyövuosi.

Virkamieslautakunnan mukaan virkasuhteen irtisanominen tulee perustella hallintolain mukaisesti. Yliopiston mukaan irtisanomisperusteet oli esitelty A:lle henkilökohtaisissa keskusteluissa, joista oli pidetty pöytäkirjaa ja lisäksi perusteet oli todettu kirjallisissa esityksissä yt-neuvotteluissa suunnitelluista toimenpiteistä, joten päätöksen perusteleminen oli ollut ilmeisen tarpeetonta. Kun virkamieslautakunta otti huomioon, että virkamieslaki edellyttää virkasuhteen irtisanomisen tapahtuvan kirjallisesti, ennen irtisanomispäätöksen tekemistä suullisesti esitetyt perustelut eivät ole sellainen erityinen syy, jonka perusteella päätöksen perusteleminen olisi ollut ilmeisen tarpeetonta. Yliopiston päätöksen perusteluista ei ilmennyt, mitkä seikat ja selvitykset olivat vaikuttaneet ratkaisuun. Pelkkä viittaaminen lainkohtaan ei ollut hallintolain mukaisen perusteluvelvollisuuden kannalta riittävää. Päätös ei siten ollut hallintolain tarkoittamalla tavalla perusteltu ja se oli lainvastaisena kumottava.

A:n irtisanomisen lisäksi yhden määräaikaisen kokoaikaisen virkamiehen virkasuhdetta oli jatkettu osa-aikaisena. Kyseisen virkamiehen tehtävät olivat vastanneet A:n tehtäviä. Vaikka kyseisen virkamiehen työtehtävät olisi siirretty A:lle, hänen tehtävänsä olisivat tästä huolimatta vähentyneet olennaisesti ja muutoin kuin tilapäisesti, joten yliopistolla oli ollut virkamieslain mukainen peruste irtisanoa A:n virkasuhde. Virkamieslautakunnan mukaan yliopistolla ei ollut velvollisuutta ryhtyä A:n pyynnöstä irtisanomisen sijasta hänen virkansa osa-aikaistamiseen.

Yliopiston mukaan A:lle ei voitu tarjota tenttisihteerin tehtäviä, koska A:lta oli puuttunut tehtävän vaatimia ominaisuuksia. Yliopisto ei kuitenkaan ollut esittänyt todennäköisiä perusteita tukemaan näitä väitteitään. A:n oli siten katsottava asiassa esitetty selvitys ja erityisesti hänen aiemmat työtehtävänsä huomioiden olleen ammattitaitoonsa ja kykyynsä nähden kohtuudella sijoitettavissa tai koulutettavissa kyseessä olevaan tenttisihteerin tehtävään, vaikka häneltä puuttuikin ammattikorkeakoulututkinto. Edellä todetulla tavalla yliopisto oli laiminlyönyt velvollisuutensa selvittää, oliko sillä ollut mahdollisuus sijoittaa A uusiin tehtäviin ja jättänyt tarjoamatta A:lle tehtäviä, joihin A olisi voitu kohtuudella sijoittaa. Yliopiston päätös irtisanoa A:n virkasuhde ei siten ollut lainmukainen.

Virkamieslautakunta hyväksyi oikaisuvaatimuksen. Yliopiston päätös kumottiin virheellisessä järjestyksessä päätöksen perustelemisen laiminlyönnin johdosta syntyneenä, ja koska yliopistolla ei A:n uudelleensijoittamis- ja koulutusvelvollisuuden laiminlyönnin johdosta ollut virkamieslain mukaisia perusteita virkasuhteen irtisanomiselle (äänestys 6–2–1).

KHO 27.12.2012 T 3690: Korkein hallinto-oikeus kumosi yliopiston valituksesta virkamieslautakunnan päätöksen siltä osin kuin A:n oikaisuvaatimus on hyväksytty. Yliopiston päätös jää siis voimaan.

Valtion_virkamiesL_27_§
Valtion_virkamiesL_66_§_1_mom
HallintoL_2_§
HallintoL_45_§
Suomen_perustusL_21_§