Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä

A irtisanottiin 22.3.2006 annetulla päätöksellä törkeän virkavelvollisuuksien rikkomisen ja laiminlyönnin perusteella.

A:lle on vuonna 2005 annettu kaksi huomautusta, joiden perusteena on ollut luvaton poissaolo työpaikalla sekä 28.2.2006 virkamieslain 24 §:n mukainen varoitus sillä perusteella, että A 24.2.2006 oli päihtyneenä työpaikalla eikä sen vuoksi voinut mennä työvuoroon.

Työterveysaseman ja A:n välillä on 9.3.2003 A:n alkoholiongelman hoitamiseksi laadittu kaksi vuotta kestävä hoitosopimus. A on 17.3.2006 rikkonut törkeästi virkavelvollisuuksiaan olemalla työpaikalla humalassa ja laiminlyömällä alkoholin käytön vuoksi saapua yövuoroihin. Työnantaja on huolehtinut A:n hoitoonohjauksesta ja A:ta on jo aiemmin useaan kertaan huomautettu alkoholin käytöstä ja siitä johtuvista poissaoloista. Näissä oloissa kun kysymys on ollut A:n alkoholin käytöstä eikä sairaudesta, työnantajalla on ollut erityisen painava syy irtisanoa A:n virkasuhde.

Oikaisuvaatimus hylättiin.

Valtion_virkamiesL_14_§ _2_mom
Valtion_virkamiesL_25_§ _1_mom