Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä

Verotoimisto oli antanut päätöksellään A:lle kirjallisen varoituksen. Päätöksen perustelujen mukaan A ei ollut noudattanut työaikajärjestelyjä, ja hän oli jättänyt ilmoittamatta poissaoloista, ollut työpäivinä usein tavoittamattomissa, käyttäytynyt esimiestään kohtaan epäasiallisesti ja laiminlyönyt työtehtäviään sekä jättänyt toimittamatta työterveyslääkärin terveydentilaa koskevan lausunnon asetetussa määräajassa.

Saadun selvityksen perusteella työnantaja oli työaikaa ja työtehtäviä koskevissa kokouksissa 9.5.2007, 6.6.2008 ja 10.11.2008 puuttunut A:n työaikasäännösten noudattamatta jättämiseen ja vääriin työaikaleimauksiin. Sitä, että A ei ole ilmoittanut sairauspoissaoloistaan suoraan esimiehelleen vaan päivystysnumeroon, ei yksinään olisi pidettävä moitittavana tekona. A:n toiminnan moitittavuutta tältä osin arvioitaessa on otettava huomioon, että A:ta oli huomautettu ja ohjeistettu työaikaa ja työtehtäviä käsittelevissä kokouksissa 6.6.2008 ja 10.11.2008 siitä, että hänen tuli ilmoittaa suoraan esimiehelle puhelimitse sairastumisesta. A ei ole kuitenkaan noudattanut annettuja ohjeita, ja A:n menettely on jatkunut pitkään. A ei ole esittänyt luotettavaa selvitystä, jonka perusteella hänen voitaisiin katsoa sopineen etukäteen esimiehensä kanssa vuosilomien pitämisestä ja muutoksista vuosilomiin, vaikka A:ta oli näin ohjeistettu. Saadun selvityksen mukaan A:n tavoitettavuudessa työpäivien aikana on ollut usein ongelmia. A ei ole luotettavasti selvittänyt, että hänen työtehtävänsä ovat edellyttäneet liikkumista verotoimiston 7. ja 8. kerroksessa tai viraston toimitilojen ulkopuolella esitetyssä määrin. Samoin asiassa on selvitetty, että A ei ollut vastannut esimiestensä lähettämiin sähköposteihin eikä ollut kutsusta huolimatta osallistunut palavereihin tai edes ilmoittanut syytä poisjäänneille. A:n työtehtävien laiminlyönnit ovat jatkuneet useista huomautuksista huolimatta ja A on suhtautunut piittaamattomasti niiden hoitamiseen.

Virkamieslautakunta hylkäsi oikaisuvaatimuksen kirjallisesta varoituksesta ja jätti tutkimatta oikaisuvaatimuksen virkakäskystä.

Valtion_ virkamiesL_14_§
Valtion_virkamiesL_24_§
Valtion_virkamiesL_49_§ _1_mom
Valtion_virkamiesL_58_§