Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä

A oli työskennellyt yliopiston palveluksessa informaatikkona yhtäjaksoisesti 15.8.2005 - 31.1.2008 yhteensä 17 määräaikaisessa virkasuhteessa. A oli työskennellyt kahdessa peräkkäisessä alun perin määräaikaiseksi tarkoitetussa ESR-rahoitteisessa tutkimushankkeessa.

ESR-rahoitusta voidaan pääasiallisesti käyttää vain muihin kuin yliopiston perustehtäviin kuuluvista hankkeista aiheutuviin lisäkustannuksiin. A:n tehtävät olivat muuttuneet projektin vaihtuessa. A:n palvelussuhde oli päättynyt projektien päättyessä, mutta siten, että A oli vielä palkattu yliopiston palvelukseen tammikuuksi 2008, jotta hänellä oli mahdollisuus pitää vuosilomansa. Virkamieslautakunnan mukaan näissä olosuhteissa yliopistolla oli ollut työn luonteesta johtuva peruste nimittää A määräaikaisiin virkasuhteisiin. Esitetyn selvityksen mukaan perusteena määräaikaisten nimitysten ketjuttamiseen oli ollut rahoituksen saamiseen liittyvät syyt ja palkkamenojen osoittaminen projekteille. Vaikka perättäisiä nimityksiä oli poikkeuksellisen useita, virkamieslautakunta katsoi, ettei yliopisto ollut ketjuttanut määräaikaisia nimityksiä perusteettomasti. A:lla ei ollut oikeutta hakemaansa korvaukseen.

Virkamieslautakunta hylkäsi oikaisuvaatimuksen.

KHO:2011:565
Ei muutosta.

Valtion_virkamiesL_9_§_1_mom
Valtion_virkamiesL_9_§_2_mom
Valtion_virkamiesL_56_§