Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä

A oli työskennellyt verotoimistossa yhtäjaksoisesti kuusi vuotta ja 11 kuukautta yhteensä 20 määräaikaisessa virkasuhteessa 1.2.2003 - 31.12.2009. Määräaikaisuuksien perusteena oli sijaisuus lukuun ottamatta aikaa 1.2.2004 - 31.8.2004, jolloin määräaikaisuuden perusteena oli avoimen viran tehtävien hoito. A:n tehtävät olivat osin poikenneet niiden henkilöiden tehtävistä, joiden virkavapauksien ajaksi A oli nimitetty.

Sijaisen tehtävät ja palkkaus voivat poiketa sen henkilön tehtävistä ja palkkauksesta, jonka virkavapauden ajaksi virkamies on nimitetty. A:n nimittämiselle edellä tarkoitettuihin määräaikaisiin virkasuhteisiin on siten ollut lainmukainen peruste. Avoinna olevaan virkaan kuuluvien tehtävien hoidon väliaikainen järjestäminen on laillinen peruste nimittää virkamies määräajaksi. Nimittäminen tällä perusteella määräajaksi ei edellytä, että määräajaksi nimitetyn hoidettaviksi annettavien tehtävien tulisi olla samoja kuin avoinna olevaan virkaan kuuluvien tehtävien. Verotoimisto ei ole esittänyt sellaisia seikkoja, joiden perusteella sillä olisi ajaksi 1.1.2009 - 31.12.2009 sijoittuvien kolmen virkasuhteen osalta ollut erityinen syy nimittää A määräaikaisuuden perusteena olevaa aikaa lyhyemmäksi ajaksi. A:lla on tältä osin oikeus palkkaa vastaavaan korvaukseen.

Virkamieslautakunta määräsi verotoimiston maksamaan A:lle kuuden (6) kuukauden palkkaa vastaavan korvauksen. Vaatimus hylättiin enemmälti.

Valtion_virkamiesL_9_§ _1_mom
Valtion_virkamiesL_9_§ _3_mom
Valtion_virkamiesL_56_§