Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä

A oli työskennellyt yliopistossa tutkijana 16.4.1993 - 31.12.2007 yhteensä 48 määräaikaisella nimityksellä.

Nimitykset ajalla ennen 1.12.1994 oli tehty ennen virkamieslain voimaan tuloa ja virkamieslautakunnan mukaan ne eivät siten voineet olla korvauksen maksamisen perusteena. A:n virkasuhde oli katkennut vuodeksi 31.5.2000, joten korvausvaatimus ajalta ennen sitä olisi pitänyt tehdä kuuden kuukauden kuluessa virkasuhteen päättymisestä eli viimeistään 30.11.2000. A:n korvausvaatimus oli näiltä osin vanhentunut. Sen sijaan määräaikaisten nimitysten aikana myönnetyt virkavapaudet eivät aiheuta virkasuhteitten katkeamista siten, että korvausvaatimuksen olisi niiden perusteella katsottava vanhentuneen. Virkasuhde ei ollut päättynyt sen vuoksi, ettei A:ta olisi enää nimitetty yliopiston palvelukseen, vaan sen vuoksi, että A oli itse hakeutunut muihin töihin 1.1.2008 lukien. Näin ollen A:lla ei ollut oikeutta hakemaansa korvaukseen.

Virkamieslautakunta jätti A:n vaatimukset ajalta 16.4.1993 - 30.11.1994 ennen valtion virkamieslain voimaan tuloa tehtyinä ja ajalta 1.12.1994 - 31.5.2000 vanhentuneina tutkimatta. Ajalta 1.6.2001 - 31.12.2007 virkamieslautakunta hylkäsi korvausvaatimuksen (äänestys 6-2).

KHO:2011:564
Ei muutosta.

Valtion_virkamiesL_9_§_1_mom
Valtion_virkamiesL_9_§_2_mom
Valtion_virkamiesL_56_§