Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä

Poliisilaitos oli tekemällään päätöksellä 3.8.2011 antanut apulaispoliisipäällikkö A:lle kirjallisen varoituksen, koska A oli 22.7.2011 luvattomasti keskeyttänyt työnteon. Päätöksen perustelujen mukaan A oli 22.7.2011 ollut kesämökkirakennustyömaalla eikä kotonaan, jossa hänen olisi osittaisesta etätyöstä tehdyn sopimuksen mukaan tullut olla. Poliisilaitos oli tekemällään päätöksellä 3.8.2011 purkanut apulaispoliisipäällikkö A:n kanssa tehdyn etätyösopimuksen.

Virkamieslautakunta totesi, ettei etätyösopimuksen purkamista koskevien asioiden tutkiminen kuulunut virkamieslautakunnan toimivaltaan. Edelleen etätyösopimuksen purkaminen ja perusteettoman edun palauttaminen, eli tässä tapauksessa palkan takaisinperiminen, eivät olleet kurinpidollisia toimenpiteitä tai muitakaan moitteita lainvastaisesta toiminnasta. Näiden asioiden erikseen ratkaiseminen ei ollut estänyt kirjallista varoitusta koskevan asian käsittelemistä. Poliisilaitoksen päätös kirjallisen varotuksen antamisesta ei siten ollut virheellisessä järjestyksessä syntynyt. Lisäksi A:lla oli ollut kirjallista varoitusta koskevan asian laatuun ja laajuuteen nähden riittävästi aikaa kirjallisen vastineen laatimiseen ja kuulemistilaisuuteen valmistautumiseen, ja A oli myös kyennyt määräajassa ilmaisemaan oman perustellun näkemyksensä tapahtumista ja niiden oikeudellisesta arvioinnista. Päätös ei ollut myöskään kuulemisvirheen vuoksi virheellisessä järjestyksessä syntynyt. Päätös ei ollut perustelujen puutteellisuudenkaan vuoksi virheellisessä järjestyksessä syntynyt, kun siinä oli ilmoitettu ne seikat, joihin kirjallisen varoituksen antaminen oli perustunut.

Etätyön periaatteista Poliisihallituksessa ja sen alaisissa yksiköissä annetun määräyksen mukaan etätyöpaikasta päättää työnantaja. Työnantajan kannalta ei ole lainkaan yhdentekevää, missä paikkakunnalla, minkälaisissa tiloissa ja minkälaisin työvälinein etätyötä tehdään. Tämän vuoksi ei ollut syytä olettaa, että A:n ja työnantajan välillä tehdyn etätyösopimuksen maininta työn suorituspaikasta olisi tarkoittanut jotain muuta kuin mitä sen sanamuoto osoitti. Siten A oli jättäessään noudattamatta työnantajan hänelle etätyösopimuksessa antamia selviä määräyksiä työnsuorituspaikasta ja työvälineistä laiminlyönyt virkavelvollisuuksiaan. Kirjallisen varoituksen antamista tällaisesta työnjohdollisten määräysten tahallisesta rikkomisesta ei ollut pidettävä kohtuuttomana tai suhteettomana seurauksena, kun otettiin huomioon A:n virka-asema paikallispoliisin päällystöön kuuluvana virkamiehenä ja se, että hänen poissaolonsa työnantajan määräämältä työnsuorituspaikalta ei ollut ollut kestoltaan lyhyt.

Virkamieslautakunta ei tutkinut etätyösopimuksen purkamista koskevasta päätöksestä tehtyä oikaisuvaatimusta. Virkamieslautakunta hylkäsi oikaisuvaatimuksen kirjallista varoitusta koskevasta päätöksestä.

Valtion_virkamiesL_14_§_1_mom
Valtion_virkamiesL_14_§_2_mom
Valtion_virkamiesL_24_§
Valtion_virkamiesL_49_§_1_mom