Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä

Työnantaja oli 4.7.2008 antanut A:lle kirjallisen varoituksen. A oli 6.3.2008 jättänyt tulematta työpaikalleen ilmoittamatta poissaolostaan esimiehelleen siten kuin työnantajan asiaa koskevissa määräyksissä oli edellytetty.

A:lle varoituspäätöksen mukana annettu oikaisuvaatimus oli ollut siten virheellinen, että valitusviranomaisen postiosoite oli ilmoitettu siinä väärin. Koska A:n oikaisuvaatimus oli kuitenkin saapunut valtion virkamieslautakunnalle ajoissa eikä virhe ollut täten vaikuttanut A:n valitusoikeuteen, varoituspäätöstä ei tullut kumota tällä perusteella. A oli myöntänyt menetelleensä varoituspäätöksessä kuvatulla tavalla mutta oli vedonnut työnantajan sairaspoissaoloa koskevan ohjeen tulkinnanvaraisuuteen.

Virkamieslautakunta katsoi yleisen virkavelvollisuuden perusteella olevan selvää, että virkamiehen oli ilmoitettava poissaolostaan ennen työvuoron alkua, mikäli hänellä ei ollut pakottavaa, esimerkiksi sairaudesta johtuvaa syytä, jonka vuoksi hän oli tähän kykenemätön. A:n mukaan hänen poissaolonsa syy oli ollut sairastuminen. A ei ollut kuitenkaan esittänyt luotettavaa selvitystä, jonka perusteella hänen voitaisiin katsoa olleen estynyt ilmoittamasta poissaolostaan työnantajalle ennen työvuoron alkua tai joka tapauksessa ennen työvuoron päättymistä. A oli siten jättämällä ilmoittamatta poissaolostaan menetellyt moitittavasti. Kyseessä oli kuitenkin ollut yksi tapaus, eikä A:n toiminnassa ollut esitetty olleen aikaisemmin tältä osin moitittavaa. Näistä syistä A:lle annettu kirjallinen varoitus oli ollut liian ankara seuraamus A:n menettelyyn nähden.

Virkamieslautakunta hyväksyi oikaisuvaatimuksen ja kumosi työnantajan päätöksen.

Valtion_virkamiesL_14_§
Valtion_virkamiesL_24_§
HallintoL_6_§