Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä

Virasto oli 11.6.2009 tekemällään päätöksellä antanut A:lle kirjallisen varoituksen virkavelvollisuuksien laiminlyönnistä. A oli kieltäytynyt osallistumasta viraston ja kaupungin lääkärikeskuksen yhteiseen hankkeeseen, jonka tarkoituksena oli neuvotteluin purkaa konfliktia A:n ja A:n alaisen B:n välillä.

Virkamieslautakunnalle esitetyn selvityksen perusteella lautakunta totesi, että edellä tarkoitettuihin neuvotteluihin oli päädytty B:n käyttäytymisen vuoksi. Vaikka A ei ollut enää osallistunut neuvotteluihin, hän oli tätä ennen kuitenkin pyrkinyt selvittämään työyhteisön ongelmatilannetta. A:n jäämistä pois kahdesta sovitusta neuvottelutilaisuudesta oli sinänsä pidettävä annetun työnjohtomääräyksen vastaisena toimena. Edellä selostetut seikat huomioon ottaen A:n tekoa oli pidettävä moitittavana, mutta niin vähäisenä, että kirjallisen varoituksen antaminen oli näissä olosuhteissa ollut kohtuuton seuraamus.

Virkamieslautakunta hyväksyi oikaisuvaatimuksen ja kumosi viraston päätöksen.

Valtion_virkamiesL_14_§
Valtion_virkamiesL_24_§