Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä

Pääesikunta oli päätöksellä 16.6.2008 irtisanonut A:n virkasuhteen siten, että A:n virkasuhde puolustusvoimiin päättyi 1.1.2009 lukien tai päätöksen tiedoksiannosta lukien kuuden kuukauden kuluttua, mikäli päätös annettiin tiedoksi myöhemmin kuin 30.6.2008. Perusteena oli A:n hoitamien tehtävien siirtyminen X Oy:lle 31.12.2008 lukien. Kaikille lakkaavia tehtäviä hoitaville oli tarjottu mahdollisuus siirtyä X Oy:n palvelukseen. Irtisanomispäätöksen mukaan puolustusvoimat oli selvittänyt mahdollisuuksia sijoittaa irtisanottavaa henkilöstöä muualle puolustusvoimiin ja uudelleensijoittamisvelvoite jatkui irtisanomisajan. A:n mukaan hänelle ei kuitenkaan ollut tarjottu avoinna olleita tehtäviä, joita hän olisi pystynyt hoitamaan.

Virkamieslautakunnan mukaan avoinna olevia paikkoja oli tarjottu irtisanotuille pääesikunnan ohjeiden mukaisesti. Pääesikunta oli antanut rekrytoivalle joukko-osastolle lausunnon siitä, onko henkilö kykyjensä ja ammattitaitonsa puolesta sopiva avoinna olevaan virkaan tai voidaanko hänet siihen kouluttaa. Myös A:ta oli harkittu viran täytön yhteydessä, mutta lausunto oli tuon tehtävän osalta ollut kielteinen. Pääesikunta oli, ottaen huomioon irtisanottujen suuri määrä ja jäljelle jääneiden vastaavien tehtävien vähäisyys, täyttänyt uudelleensijoittamisvelvollisuutensa. Selvitystä siitä, että puolustusvoimissa olisi ollut täytettävänä oleva virka, johon A olisi tullut siirtää, ei ollut esitetty. Virkamieslautakunta ei voinut käytettävissään olevan selvityksen nojalla arvioida yksittäisten valintatilanteiden ja lausuntojen lainmukaisuutta. A:lle oli tarjottu soveltuvaa siviilivirkaa, mutta hän oli siitä kieltäytynyt. Virkamieslautakunnan mukaan ei ollut syytä epäillä pääesikunnan asettaneen irtisanomistilanteessa erikoisupseereita toimiupseereita parempaan asemaan. Pääesikunnan irtisanomispäätöstä ei ollut syytä kumota A:n esittämillä perusteilla.

Virkamieslautakunta hylkäsi oikaisuvaatimuksen.

Valtion_virkamiesL_27_§_1_mom
Valtion_virkamiesL_27_§_4_mom