Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä

A on nimitetty 1.1.1995 - 31.12.2006 tutkijaksi kymmeneksi vuodeksi 15 määräyksellä. Hän on toiminut yliassistenttina 1.1.2004 - 31.12.2005 neljän eri määräyksen perusteella. Yliassistentin viranhoidon määräaikaisuudet ovat perustuneet sijaisuuksiin. A on kertomansa mukaan kaikkien määräaikaisten virkasuhteiden aikana hoitanut samoja tai samankaltaisia pysyväisluonteisia tutkimustehtäviä. Tutkimustehtävien lisäksi työhön on kuulunut perusopetuksen antamista lääketieteen opiskelijoille.

Asiassa on riidatonta, että 1.1.2004 - 31.12.2005 virkasuhteen määräaikaisuuden perusteena on ollut sijaisuus ja siten laissa tarkoitettu peruste. Yliopiston mukaan hän on vuosina 1995 - 2000 valmistellut väitöskirjaansa ja siten harjoittanut pääasiassa jatko-opintojaan. A on katsonut, että kyse on normaalista tutkimustyöstä. Hän ei ole kuitenkaan kiistänyt harjoittaneensa jatko-opintoja. Vuosina 2001 - 2003 A on toiminut tutkijana määräaikaisessa projektissa, joka on päättynyt 31.12.2003. Hän on irtisanoutunut 1.2.2006 yliassistentin sijaisuuteen perustuvasta määräaikaisesta virkasuhteesta vuodelle 2006 ja pyynnöstään tullut nimitetyksi tutkijan määräaikaiseen virkasuhteeseen sanotuksi vuodeksi projektissa, siten, että hänen tehtävänsä rahoitus on järjestynyt tutkimusryhmän sisäisin järjestelyin. A:lle on tarjottu tehtävää uudessa projektissa, mutta hän ei ole ottanut sitä vastaan, vaan on jäänyt aikaisempaan tehtäväänsä.

Edellä mainitut jatko-opiskeluun, määräaikaisiin projekteihin ja niiden rahoitukseen liittyvät syyt huomioon ottaen A:n nimittämiselle määräaikaisiin virkasuhteisiin tutkijaksi on ollut valtion virkamieslain mukainen peruste. A:lla ei siten ole oikeutta hakemaansa korvaukseen.

Korvausvaatimus hylättiin.

KHO:2009:3433
Ei muutosta.

Valtion_virkamiesL_9_§
Valtion_virkamiesL_56_§