Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä

Merivartiosto oli 28.9.2007 irtisanonut yliluutnantti A:n virkasuhteen ja pidättänyt hänet virantoimituksesta. Käräjäoikeus oli 2.8.2007 tuominnut A:n törkeästä rattijuopumuksesta ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja sakkoihin. A oli myös aiemmin 9.12.2004 tuomittu käräjäoikeudessa rattijuopumuksesta sakkoihin. Työnantaja oli vuodesta 2005 lähtien toimenpiteillään yrittänyt auttaa A:ta pääsemään eroon alkoholin väärinkäytöstä. A:lle oli 2.5.2006 annettu kirjallinen varoitus.

Virkamieslautakunnan mukaan lainsäädäntö asetti rajavartiomiehelle myös vapaa-aikaan ulottuvan käyttäytymisvelvoitteen, ja rangaistavaksi säädettyyn tekoon syyllistymisen voitiin katsoa rikkoneen tätä käyttäytymisvelvoitetta. A:n asema rajavartiolaitoksen sotilasvirassa oli edellyttänyt luottamusta ja erityistä harkintakykyä.

A:n teot olivat olleet omiaan vaarantamaan luottamusta häntä ja rajavartiolaitosta kohtaan. Merivartiostolla oli täten ollut laissa tarkoitettu erityisen painava syy irtisanoa A:n virkasuhde. A:n teot olivat osoittaneet, että A oli ollut siinä määrin soveltumaton tehtäviinsä, ettei virantoimitusta ollut voitu jatkaa. Merivartiostolla oli täten ollut oikeus myös pidättää A virantoimituksesta.

Virkamieslautakunta hylkäsi oikaisuvaatimuksen (äänestys 7-1).

KHO:2009:888
Ei muutosta.

Valtion_virkamiesL_14_§_2_mom
Valtion_virkamiesL_25_§_2_mom
Valtion_virkamiesL_40_§_2_mom_4_kohta
Laki_rajavartiolaitoksen_hallinnosta_20_§
Laki_rajavartiolaitoksen_hallinnosta_20a_§
RajavartioL_17_§
RajavartioL_19_§
RajavartioL_28_§
RajavartioL_35_§