Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä

A oli työskennellyt ministeriössä 7.1.2003 - 30.4.2008 yhteensä kuudella eri määräaikaisella nimityksellä. Ministeriön mukaan kaikki nimitykset olivat perustuneet sijaisuuksiin.

Kahden ensimmäisen nimityksensä aikana A oli riidattomasti toiminut sijaisena. Virkamieslautakunnan mukaan näille nimityksille oli siten virkamieslain mukainen peruste. Neljästä viimeisestä nimityksestä esitetyn selvityksen mukaan A ei ollut kuitenkaan riidattomasti hoitanut sen henkilö B:n tehtäviä, jonka sijaisena hän oli, vaan hänet oli sijoitettu osastolla muihin ryhmiin lisätyövoiman tarpeen vuoksi. Samaiselle osastolle oli myös perustettu A:n palvelussuhteen päättymisen jälkeen neljä uutta virkaa. Kun virkamieslautakunta otti huomioon B:n tehtävien erilaisuuden A:n suorittamien tehtävien kanssa sekä sen, että osastolla oli virkojen perustamisen johdosta katsottava olleen pysyvä lisätyövoiman tarve, ei A:n nimityksissä voitu katsoa olleen kysymys valtion virkamieslain 9 §:ssä tarkoitetusta sijaisuudesta. A:lla oli oikeus saada korvausta.

Virkamieslautakunta määräsi ministeriön maksamaan A:lle kymmenen (10) kuukauden palkkaa vastaavan korvauksen (äänestys 5 - 3).

KHO:2011:446: Ei muutosta lopputulokseen.

Valtion_virkamiesL_9_§
Valtion_virkamiesL_56_§