Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä

Poliisilaitos oli 8.7.2008 pidättänyt vanhempi konstaapeli A:n virantoimituksesta. Toisen poliisilaitoksen tekemän tutkintailmoituksen mukaan A:n oli epäilty laiminlyöneen velvollisuutensa kahden rikosilmoituksen tekemiseen asioista, joita ilmoittajat olivat pitäneet rikoksina. A:lle oli annettu nyt käsiteltävänä olleiden tapausten kanssa samantapaisista laiminlyönneistä huomautus ja 18.12.2007 kirjallinen varoitus. Eduskunnan apulaisoikeusasiamies, lääninhallituksen poliisiosaston lääninpoliisiylitarkastaja ja poliisilaitoksen poliisipäällikkö olivat kaikki aiempien kanteluiden johdosta antamissaan ratkaisuissa katsoneet A:n menetelleen virheellisesti jättäessään ottamatta vastaan kantelijan tekemän rikosilmoituksen.

Kun otettiin huomioon A:n asema poliisilaitoksen palvelupäivystyksen poliisimiehenä ja hänen virkatehtäviensä edellyttämä luottamus sekä se, että rikostutkimuksiin johtaneet teot olivat liittyneet nimenomaan A:n pääasiallisiin tehtäviin palvelupäivystyksessä, oli epäily virkarikoksesta ollut omiaan vaarantamaan luottamusta A:ta ja poliisilaitosta kohtaan. Rikostutkinnalla oli edellä lausuttu huomioon ottaen voinut olla vaikutusta A:n edellytyksiin hoitaa virkatehtäväänsä. Poliisilaitos oli täten voinut pidättää A:n virantoimituksesta.

Virkamieslautakunta hylkäsi oikaisuvaatimuksen.

Valtion_virkamiesL_14_§_2_mom
Valtion_virkamiesL_40_§_2_mom
PoliisiL_9c_§
Laki_esitutkinnasta_ja_pakkokeinoista_1_§_1_mom