Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä

Opetushallitus oli 10.11.2005 antanut A:lle kirjallisen varoituksen. A:n oli katsottu menetelleen moitittavasti valtionhallinnon valmiusharjoituksen yhteydessä. A:lle oli 8.11.2005 kirjallisesti ilmoitettu 10.11.2005 kello 11 pidettävästä kuulemistilaisuudesta. Kirjeessä oli todettu, että A:lle varattiin tilaisuus tulla kuulluksi valmiusharjoituksen toteuttamisessa tapahtuneista laiminlyönneistä ja niiden perusteella A:lle todennäköisesti annettavasta kirjallisesta varoituksesta.

A oli kuulemistilaisuudessa katsonut kuulemiskutsun yksilöinnin puutteelliseksi ja oli tämän johdosta nimenomaisesti pyytänyt kuulemisen siirtämistä. A:n pyyntöön ei ollut suostuttu eikä hän ollut varoitusmenettelyn yhteydessä tosiasiallisesti antanut selitystä moitittavaksi katsotun menettelyn osalta. A oli vasta kuulemistilaisuudessa saanut varoituspäätöksen luonnoksen, josta oli yksityiskohtaisemmin ilmennyt ne seikat, joiden osalta A:n oli katsottu menetelleen moitittavasti. Kirjallinen varoitus oli annettu vielä saman päivän aikana.

Opetushallitus oli kuulemisen yksilöinnin puutteellisuuden osalta viitannut siihen, että A:n kanssa oli keskusteltu asiasta jo aikaisemmin ja että A oli yhdessä toisen virkamiehen kanssa laatinut kirjallisen selvityksen menettelystään harjoituksen yhteydessä. Tältä osin virkamieslautakunta totesi, että asiakirjoista ei ilmennyt, että kysymyksessä olisi ollut varoituksen antamiseen liittynyt kuuleminen.

Siitä huolimatta, että A:n menettelyä valmiusharjoituksen yhteydessä oli jo jossain määrin aikaisemmin käsitelty, virkamieslautakunta katsoi, että kuulemistilaisuutta koskevan kutsukirjeen yksilöinti ei ollut riittävä ja että A:lle ei ollut varattu riittävää aikaa valmistautua kuulemistilaisuuteen.

Päätös kumottiin.

Valtion_virkamiesL_24_§
Valtion_virkamiesL_66_§ _2_mom
HallintoL_34_§ _1_mom
HallintoL_36_§
HallintoL_45_§