75 prosentin työllisyysaste – mutta miten?

Valtiovarainministeriö 8.4.2019 13.01
Kolumni
75 prosentin työllisyysaste – mutta miten?

Vaaleihin käydään keskusteluilla, joissa julkisen talouden kunto ripustetaan hyvän työllisyyden varaan. Ajatus on looginen, koska korkea työllisyys tarkoittaa enemmän veroja. Veroja taas tarvitaan hyvinvointiyhteiskunnan rahoittamiseen. Talouspohjan työllisyyden varaan rakentamisessa on kuitenkin myös merkittäviä haasteita.

Ensimmäisenä haasteena on se, että työllisyyskehitykseen voidaan vaikuttaa vain osittain. Suhdanteita tulee ja menee. Korkeasuhdanteesta johtuva työllisyyden kasvu on pysyviin menolisäyksiin ja/tai veronalennuksiin kelvoton rahoituspohja. Niihin tarvitaan pysyvämpää työllisyyden kohentamista eli rakenteellisia työllisyystoimia.

Rakenteellisilla työllisyystoimilla on puututtava a) palkkatuloista poikkeaviin perheiden toimeentulon lähteisiin, b) ihmisiä töihin auttaviin tai patistaviin palvelujärjestelmiin ja c) markkinoiden toimintaan tai työnantajien lisätyövoiman palkkaamista vähentäviin kustannuksiin.

Palkattomien kotitalouksien toimeentulon lähteissä puhutaan opiskeluajan etuuksista, perhevapaaetuuksista, työttömyysturvasta, asumisen tuista, vähimmäistuista, kuntoutus- tai eläke-etuuksista. Kokonaan näitä tukia ei kukaan hyvinvointivaltiossa ehdota poistettavaksi, mutta vähennykset ja/tai rajoitukset etuuksissa kohentavat työllisyyttä.

Työllisyyteen vaikuttavissa palveluissa puhutaan varhaiskasvatuksesta, koulutuksesta ja työvoimapalveluista. Subventoitu varhaiskasvatus mahdollistaa vanhempien työssäkäynnin, mutta kasvattaa julkisen talouden menoja. Korkeampi koulutus parantaa työllisyyttä, mutta maksaa ja pitkäkestoisena voi tehottomana vähentää työpanosta. Työvoimapalveluiden tehtävä on auttaa ihmisiä työelämään työnvälityksen, työvoimakoulutuksen tai palkkatuen turvin. Julkinen raha kannattaisi kohdentaa vain niille ja niihin palveluihin, joiden työllisyystilanne olisi heikompi ilman kyseisiä palveluja. Koska optimaalista kohdentamista ei voi tarkkaan tehdä, osa yhteiskunnan rahoittamista palveluista menee ”hukkaan”. Palveluihin nojaava työllisyyden kohentaminen on siksi julkisen talouden kannalta vaativaa ja vaatii tarkkaa suunnittelua.

Työpaikkojen määrään voi osin vaikuttaa markkinoiden toimintaa tehostamalla tai työvoimakustannuksia alentamalla. Markkinoiden toiminnan tehostaminen vaatii pitkäjänteisiä ja hyvin suunniteltuja toimia. Työvoimakuluista palkat sovitaan työmarkkinoilla ja sivukuluilla rahoitetaan eläkkeitä ja muuta sosiaaliturvaa. Sivukulujen rahoituksen vähentäminen kasaa paineita etuuspuolen karsimiseen pidemmällä aikavälillä.

Verotus, työllisyys ja julkinen talous ovat myös kytköksissä keskenään. Alhaisempi verotus tukee työllisyyttä, mutta ei välttämättä kohenna julkista taloutta. Verotuksen, työllisyyden ja julkisen talouden keskinäisriippuvuus tekee verotuksesta julkisen talouden kohentamistoimenpiteenä myös vaikeasti suunniteltavan.

Helppoja lääkkeitä työllisyyden parantamiseen julkisen talouden kohentamiseksi ei siis ole. Rakenteellisiin uudistuksiin tarvitaan aitoja poliittisia valintoja (ja mahdollisimman hyviä vaikutusarvioita).

Tuulia Hakola-Uusitalo

Finanssineuvos, rakenneyksikön päällikkö

@TuuliaHakola
Hallintopolitiikka Rahoitusmarkkinat Talousnäkymät Talouspolitiikka Verotus