Tekoäly
Kansallinen tekoälyohjelma AuroraAI alkaa – tavoitteena saada ihmiset ja palvelut kohtaamaan paremmin tekoälyn avulla

Valtiovarainministeriö 6.2.2020 13.46
Tiedote

Valtiovarainministeriö on asettanut tänään kansallisen tekoälyohjelma AuroraAI:n. Vuoden 2022 loppuun jatkuva ohjelma luo pohjaa palvelujen ja ihmisten paremmalle kohtaamiselle tekoälyn avulla.

AuroraAI-ohjelma luo edellytyksiä sujuvammalle asioinnille elämän eri tilanteissa ja tapahtumissa eli vähentää niin sanottua luukulta toiselle juoksemista. Lisäksi ohjelmalla parannetaan julkisen hallinnon toiminnallisia ja teknisiä yhteistyömahdollisuuksia myös muiden sektorien kanssa sekä vahvistetaan tekoälyn eettistä hyödyntämistä osana julkisten palvelujen tarjontaa ja toimintamalleja.

”AuroraAI-ohjelman keskiössä on ihminen, jolle tarjotaan ennakoivasti palveluita hänen elämäntapahtumiensa mukaan. Se on jotain uutta ja ainutlaatuista. AuroraAI auttaa palveluntarvitsijoita ja palveluntarjoajia kohtaamaan toisensa. Se myös tuottaa säästöjä koko kansantaloudelle parantamalla palveluiden kustannusvaikuttavuutta”, alivaltiosihteeri Päivi Nerg toteaa.

AuroraAI:ta kehitetään ihmisten todellisissa elämäntapahtumissa

Tehtävänä AuroraAI:ssa on kehittää toimintamalli, jonka avulla julkisen hallinnon toiminta järjestetään tekoälyn avulla tukemaan ihmisiä elämän eri tilanteissa ja tapahtumissa, joissa organisaatioiden palvelut toimivat saumattomasti eri sektoreiden palveluntarjoajien kanssa.

Toimintamallin tueksi kehitetään AuroraAI-verkko, joka mahdollistaa tekniset edellytykset eri alustoilla toimivien palvelujen keskinäiselle vuorovaikutukselle ja yhteentoimivuudelle. AuroraAI-verkko kytkee julkisen hallinnon organisaatioiden palvelut vuorovaikutteisesti yhteen myös muiden sektorien palvelujen kanssa. AuroraAI-verkko on ihmisten ja organisaatioiden hyödynnettävissä vuoden 2022 loppuun mennessä valittavissa elämäntapahtumissa.

Lisäksi ohjelmassa rakennetaan osaamisen ja kyvykkyyksien kehittämisen kokonaisuus, joka tukee toimintamallin kehittämistä ohjelmakauden aikana ja toimintamallin käyttöönottoa tulevaisuudessa.

”AuroraAI-ohjelman kehittämistyö tehdään konkreettisten elämäntapahtumien kautta. Tämä toteutetaan tarkastelemalla elämää ihmisen näkökulmasta tilannekuvien avulla: kun tietty elämäntapahtuma, kuten esimerkiksi työpaikan vaihto on toteutumassa, saa hän automaattisesti tarjolle niin julkisen, yksityisen kuin kolmannenkin sektorin palveluita, jotka tukevat siirtymistä ennakoivasti työstä työhön ilman erillistä työttömyysjaksoa”, AuroraAI-ohjelman ohjelmapäällikkö Ira Alanko kommentoi.

Ohjelma pohjautuu avoimeen verkostotyöskentelyyn

AuroraAI-ohjelma pohjautuu avoimeen, sektorirajat ylittävään verkostotyöskentelyyn. Työn tueksi perustetaan AuroraAI-yhteistyöryhmä ja toimeenpanoa tukevat ryhmät eri teemojen ympärille. Ohjelmaan osallistuvat organisaatiot nostavat yhdessä julkisen sektorin teknologia- ja digitalisaatiokyvykkyyttä sekä kehittävät julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyötä hallitusohjelman tavoitteiden mukaisesti.

Tänä vuonna AuroraAI:n aikataulutavoitteena on muun muassa kehittää toimintamallin ensimmäinen versio ja julkaista AuroraAI-verkon ensimmäinen beta-versio ihmisten ja organisaatioiden hyödynnettäväksi.

AuroraAI-tekoälyohjelma pohjautuu pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelmaan, jonka mukaan Suomi halutaan tuntea teknologisen kehityksen edelläkävijänä, joka kehittää ja ottaa käyttöön digitalisaation ja teknologisen kehityksen luomia mahdollisuuksia yli hallinto- ja toimialarajojen. AuroraAI-ohjelman hallitusohjelmasta polveutuva tavoite on tehdä arjesta ja liiketoiminnasta sujuvampaa AuroraAI-verkon avulla tietoturvallisesti ja eettisesti kestävällä tavalla.

Lisätietoja:

Ohjelmapäällikkö Ira Alanko, puh. 02955 30353, ira.alanko(at)vm.fi

AuroraAI:n esittely

AuroraAI Suomidigissä

Julkisen hallinnon ICT