Vero-osaston osastopäällikkönä jatkaa Terhi Järvikare

Valtiovarainministeriö 16.1.2020 13.31
Tiedote

Valtioneuvosto on nimittänyt kauppatieteiden lisensiaatti Terhi Järvikareen ministeriön vero-osaston osastopäällikön virkaan. Järvikare on toiminut samassa tehtävässä vuodesta 2015.

”Olen hyvin tyytyväinen voidessani jatkaa työtä vero-osaston asiantuntevan joukon kanssa. Hallitusohjelma sisältää useita verotusta koskevia hankkeita, joiden valmisteluun voimme nyt keskittyä täysillä, kun EU-puheenjohtajakausi on ohi”, kertoo Järvikare.

Järvikareella on yli kahdenkymmenen vuoden kokemus verotuksen asiantuntija- ja johtotehtävissä. Hän on työskennellyt vero-osaston osastopäällikkönä vuodesta 2015 alkaen ja tätä ennen hän on toiminut muun muassa johtajana Keskuskauppakamarissa sekä useissa eri tehtävissä ministeriön vero-osastolla.

Osastopäällikkö johtaa vero-osastoa, joka toimii hallituksen veropolitiikan asiantuntijana. Osaston tehtävänä on muun muassa verojärjestelmän kehittäminen ja veropoliittisten toimenpiteiden vaikutusten arviointi. Osastolla valmistellaan verolait sekä Suomen ja muiden maiden väliset verosopimukset. Osasto osallistuu vero- ja tullihallinnon kehittämiseen ja edustaa Suomea EU:ssa vero- ja tulliasioiden valmistelussa.

Järvikare nimitettiin virkaan huhtikuun alusta alkaen viiden vuoden määräajaksi.

Tiedote: Ministeriön osastopäällikön virkaa haki kaksi henkilöä (13.11.2019)

Lisätietoja:

Valtiosihteeri kansliapäällikkönä Martti Hetemäki, puh. 02955 30292, martti.hetemaki(at)vm.fi
Ylijohtaja Terhi Järvikare, puh. 02955 30113, terhi.jarvikare(at)vm.fi