Digitaalisen henkilöllisyyden kehittämisen hanke

Hallitusohjelman mukaan tavoitteena on edistää Suomen kansalaisille ja kaikille Suomessa asuville mahdollisuutta sähköiseen tunnistautumiseen sekä edistää toimivien tunnistusratkaisujen kehittymistä. Hallitusohjelmassa on lisäksi nostettu esiin henkilön mahdollisuudet hallita omia julkisissa palveluissa olevia tietojaan sekä riittävät tukipalvelut sähköisten julkisten palveluiden käyttöön yhdenvertaisuuden varmistamiseksi.

Hankkeen taustalla on ollut muun muassa Väestörekisterikeskuksen (nykyinen Digi- ja väestötietovirasto) tunnistusratkaisuja koskeva selvitys. Digitaalisen henkilöllisyyden kehittämiseen liittyvät läheisesti myös digitalisaation edistämisen ohjelma sekä henkilötunnuksen uudistamista selvittäneen työryhmän loppuraportti ja loppuraportin jälkeen linjattavat jatkotoimenpiteet.

Digitaalisen henkilöllisyyden kehittämisen hankkeen toimikausi on 8.10.2020 – 30.6.2023.

Hankkeen tavoitteet

  • Tuottaa yhdenvertaiset edellytykset ja mahdollisuudet jokaiselle hyödyntää digitaalista henkilöllisyyttä yhteiskunnan palveluissa ja luoda mahdollisuuksia laajentaa viranomaisen vahvistamien henkilötietojen joukkoa, joka asioinnissa voidaan välittää toiselle osapuolelle
  • Varmistaa edellytykset omaan itseen liittyvien henkilötietojen jakamisen syntymiselle ja kehitykselle tulevaisuudessa siten, että digitaalisen henkilöllisyyden ratkaisujen perustana voisi toimia valtion takaama ydinidentiteetti
  • Mahdollistaa jokaiselle tarvitsevalle tunnistautuminen julkishallinnon palveluihin sähköisesti myös työtehtävien hoitamista varten
  • Varmistaa julkisen hallinnon vahvan sähköisen tunnistamisen kustannusten hallittavuus ja ennakoitavuus
  • Tuottaa edellytykset ulkomaalaisen henkilön rekisteröinnille ja sähköiselle tunnistautumiselle Suomeen ja mahdollistaa Suomesta rajat ylittävä sähköinen tunnistaminen

Hankkeen asettamispäätös

Kysymyksiä ja vastauksia digitaalisen henkilöllisyyden hankkeesta

Yhteystiedot

Juha Mitrunen, erityisasiantuntija 
valtiovarainministeriö, Julkisen hallinnon tieto- ja viestintätekninen osasto / Julk ICT, Digitalisaatio 0295530356  


Maria Nikkilä, tietohallintoneuvos, yksikönpäällikkö 
valtiovarainministeriö, Julkisen hallinnon tieto- ja viestintätekninen osasto / Julk ICT, Digitalisaatio 0295530514