Skip to content
Media

Irtisanominen kollektiiviperusteella                                               Itä-Suomen hallinto-oikeus

Virantoimituksesta pidättäminen

Yhteistoimintamenettely                                                                   17/0267/4

Uudelleen sijoittaminen

Tutkimatta jättäminen                                                                      18.12.2017

Hallinto-oikeuden toimivalta                                                                                

 

Työnantaja oli päätöksellään 30.11.2015 irtisanonut tutkimusassistentti A:n virkasuhteen tuotannollisilla ja taloudellisilla perusteilla kuuden kuukauden irtisanomisaikaa noudattaen. Lisäksi työnantaja oli päätöksellään 20.5.2016 pidättänyt A:n virantoimituksesta siihen saakka, kunnes irtisanomispäätös on saanut lainvoiman. A vetosi muun ohella siihen, että työnantaja oli rikkonut päätöksiä edeltäneessä yhteistoimintamenettelyssä yhteistoiminnasta valtion virastoissa ja laitoksissa annettua lakia. Lisäksi A vetosi siihen, että työantaja oli A:n irtisanomisen jälkeen palkannut uuden määräaikaisen työntekijä B:n. A:n mukaan B teki nykyään samaa työtä samassa tutkimusryhmässä kuin A oli tehnyt.

Yhteistoiminnasta valtion virastoissa ja laitoksissa annetun lain mukaan kyseiseen lakiin perustuvat riita-asiat ja hyvitysvaatimukset käsitellään yleisessä tuomioistuimessa. Hallinto-oikeudella ei näin ollen ollut toimivaltaa käsitellä kyseisen lain noudattamatta jättämiseen liittyviä valitusperusteita eikä hyvitysvaatimusta.

Virastossa oli käyty koko sen henkilöstöä koskeneet yhteistoimintaneuvottelut, joiden perusteella oli lopulta päädytty irtisanomaan 75 henkilöä toiminnan uudelleenjärjestelyjen ja tuotannollis-taloudellisten syiden vuoksi. A oli työskennellyt tutkimusassistentin tehtävissä malmin etsinnän ja kartoituksen parissa, mitä toimintoa supistettiin olennaisesti ja pysyvästi suunnitellun toiminnan muutoksen toteuttamisen johdosta. Tässä yhteydessä A:n tehtävät itsenäisenä kokonaisuutena lakkasivat. Myöhemmin määräaikaiseen geologin virkaan oli valittu geologi B. Työnantajan lausunnon mukaan geologin tehtävät edellyttivät hyvää kokemusta muun ohella kalliorakentamiseen liittyvästä louhittujen tilojen rakennusgeologisesta kartoittamisesta. Geologin tehtävässä edellytettiin myös geologian maisterin tutkintoa. Hallinto-oikeus totesi, että esitetyn selvityksen perusteella määräaikaisen geologin tehtävä ei ollut samankaltainen kuin A:n tutkimusassistentin tehtävä. A:ta ei ollut myöskään voitu kohtuudella uudelleen sijoittaa tai kouluttaa geologin tehtävään, koska hänellä ei ollut tehtävän edellyttämää maisterin tutkintoa. Työnantaja oli edellä mainituin perustein voinut irtisanoa A:n valtion virkamieslain nojalla, eikä se ollut esitetyn selvityksen perusteella rikkonut uudelleensijoittamisvelvoitettaan.

Hallinto-oikeus ei tutkinut valituksia niiltä osin kuin niissä oli vedottu yhteistoiminnassa valtion virastoissa ja laitoksissa annetun lain vastaisuuteen ja vaadittu yhteistoimintamenettelyn rikkomisesta johtuvaa hyvitystä. Muilta osin hallinto-oikeus tutki valitukset ja hylkäsi ne.

 

Lainvoimainen.

 

Tuomioistuinlaki­_4_luku_1_§

Hallintolainkäyttölaki­_51_§_2_momentti

Yhteistoiminnassa_valtion_virastoissa_ja_laitoksissa_annettu_laki_45_§

Valtion_virkamieslaki_27_§_1_momentti_2_kohta

Valtion_virkamieslaki_27_§_2_momentti_1_kohta

Valtion_virkamieslaki_27_§_4_momentti

Valtion_virkamieslaki_40_§