Search

Your search for 'verot' returned 521 results
Fess search
  1. 29.8.2023 | Valmisteverotukseen esitetään muutoksia. Väkevien alkoholijuomien ja viinien verotusta kiristettäisiin ja oluen verotusta kevennettäisiin. Lisäksi savuttomat nikotiinituotteet lisättäisiin veron piiriin. Lausuntokierroksella olevista hallituksen esityksistä voi antaa palautetta 13. syyskuuta saakka.
    https://vm.fi/-/alkoholiveron-tasoihin-muutoksia-nikotiinipussit-veron-piiriin
  2. 20.4.2023 | Arvonlisäverolakiin tehdään Suomen Pohjois-Atlantin sopimuksesta johtuvat, arvonlisäverodirektiivin edellyttämät muutokset. Muutokset koskevat puolustusliitto Naton puitteissa toteutettavaa puolustustoimintaa.
    https://vm.fi/-/arvonlisaverolakia-paivitetaan-suomen-nato-jasenyyden-vuoksi
  3. 28.2.2024 | Savukkeiden matkustajatuonti kasvoi viime vuonna 10 prosenttia. Nuuskan tuonti puolestaan väheni, osoittaa viranomaisten toteuttama haastattelututkimus.
    https://vm.fi/-/savukkeiden-matkustajatuonti-lisaantyi-ja-nuuskan-vaheni-vuonna-2023
  4. 15.9.2023 | Euroopan komissio on hyväksynyt keskeisen verosääntöjä koskevan toimenpidepaketin. Uudella sääntelyllä pyritään vähentämään kustannuksia, joita verosääntöjen noudattamisesta aiheutuu rajojen yli toimiville yrityksille Euroopan unionissa.
    https://vm.fi/-/komission-yritysverotusta-koskevat-direktiiviehdotukset-lausuntokierrokselle
  5. 29.11.2022 | Julkaisemme joulukuussa virkamiespuheenvuoron ja arvioimme siinä, miten paljon julkista taloutta tulee vahvistaa lähivuosina. Näkemyksemme mukaan julkisen talouden vahvistamiseen tullaan tarvitsemaan sekä rakenteellisia uudistuksia että suoria sopeutustoimia eli menonvähennyksiä ja veronkorotuksia.
    https://vm.fi/-/verotus
  6. 10.12.2020 | Taustaselvitys lämmityspolttoaineiden verotuksen kehittämiseksi Valtiovarainministeriön tiedotus/keskustelutilaisuus Helsinki 10.9.2010 Teknologiajohtaja Satu Helynen 210.9.2010 Taustaselvityksen työtapa VTT:n selvitystyö käynnistyi syksyllä 2009,...
    https://vm.fi/documents/10623/307625/VTT+Taustaselvitys+l%C3%A4mmityspolttoaineiden+verotuksen+kehitt%C3%A4miseksi+(esitys)_1.pdf/66fb82bf-39e4-e8f6-48f5-02453cb68315?t=1607584896286
  7. 17.6.2022 | Negatiivista tuloveroa selvittänyt työryhmä ei suosita työtulotuen käyttöönottoa tai sitä koskevan kokeilun käynnistämistä.
    https://vm.fi/-/selvitys-tyotulotuki-ei-olisi-tehokas-tapa-parantaa-tyollisyytta
  8. 17.8.2023 | Esityksen mukaan kuntien ja kuntayhtymien hyvinvointialueille vuokraamien toimitilojen yhtiöittämisestä ei olisi suoritettava varainsiirtoveroa. Valtiovarainministeriö pyytää palautetta lausuntokierroksella olevasta hallituksen esityksestä viimeistään 20. syyskuuta.
    https://vm.fi/-/esitys-kuntien-sote-kiinteistojen-varainsiirtoverovapaudesta-lausuntokierrokselle
  9. 6.3.2023 | Annoin viime syksynä valtiovarainministeriön virkakunnalle tehtäväksi laatia kartoituksen valtion tuloista ja menoista. Menokartoitus kertoo, mihin veroeurot nyt käytetään, ja mistä menoista karsimalla julkinen talous voidaan tervehdyttää. Verokartoitus antaa tietoa nykyisestä verojärjestelmästä sekä erilaisten veronkorotusten mahdollisuuksista. Kartoitukset tarjoavat tietopohjaa edessä olevan valtiontalouden tasapainottamisen tueksi.
    https://vm.fi/-/valtiovarainministerion-kartoituksista-peili-vaalipuheille
  10. 31.3.2023 | SOPIMUS SUOMEN TASAVALLAN HALLITUKSEN JA RANSKAN TASAVALLAN HALLITUKSEN VÄLILLÄ tuloveroja koskevan kaksinkertaisen verotuksen poistamiseksi ja veron kiertämisen ja välttämisen estämiseksi 2 Suomen tasavallan hallitus ja Ranskan tasavallan hallitu...
    https://vm.fi/documents/10623/144208576/Suomenkielinen+Suomen+alternaatti.pdf/79738b2e-f238-0d20-88c9-fa84349a17f5?t=1680246817248
  11. 10.12.2020 | Taustaselvitys lämmityspolttoaineiden verotuksen kehittämiseksi Valtiovarainministeriön tiedotus/keskustelutilaisuus Helsinki 10.9.2010 Teknologiajohtaja Satu Helynen 210.9.2010 Taustaselvityksen työtapa VTT:n selvitystyö käynnistyi syksyllä 2009,...
    https://vm.fi/documents/10623/307625/VTT+Taustaselvitys+l%C3%A4mmityspolttoaineiden+verotuksen+kehitt%C3%A4miseksi+(esitys)_1.pdf/66fb82bf-39e4-e8f6-48f5-02453cb68315/VTT+Taustaselvitys+l%C3%A4mmityspolttoaineiden+verotuksen+kehitt%C3%A4miseksi+(esitys)_1.pdf?t=1607584896286
  12. 22.6.2022 | Jäteverolain uudistamisen tavoitteena on edistää jätteiden hyödyntämistä ja laajentaa jäteveron veropohjaa. Lausuntokierroksella olevasta hallituksen esityksestä voi antaa palautetta 12. elokuuta asti Lausuntopalvelu.fissä.
    https://vm.fi/-/jateverolaki-uudistuu
  13. 20.6.2024 | Valtiovarainministeriö pyytää lausuntoja vuoden 2025 talousarvioesitykseen liittyvistä tuloverotusta koskevista ehdotuksista, joilla toteutetaan hallitusohjelman tavoitteita ja kevään kehysriihen päätöksiä.
    https://vm.fi/-/esitykset-tuloverotuksen-muutoksiksi-lausuntokierrokselle
  14. 17.11.2023 | Laissa määritelty lattiahinta ylittyy, eikä polttoturpeelle tarvitse määrätä lisäveroa vuodelle 2024. Polttoturpeen lattiahinnan taustalla on vuoden 2022 alussa voimaan tullut lakimuutos, jolla halutaan varmistaa polttoturpeen käytön väheneminen myös siinä tilanteessa, että päästöoikeuksien hinta putoaa merkittävästi.
    https://vm.fi/-/vuodelle-2024-ei-lisaveroa-polttoturpeelle
  15. 19.9.2023 | Pääministeri Petteri Orpon hallitus on ensimmäisessä budjettiriihessään päättänyt ratkaisuista, joilla Suomea lähdetään kääntämään kestävän kasvun uralle. Hallitus käynnistää työllisyyttä ja kasvua vauhdittavia rakenteellisia uudistuksia, joiden myönteiset vaikutukset julkiseen talouteen näkyvät lähivuosina. Lisäksi hallitus päätti sopeutustoimista.
    https://vm.fi/-/194055633/orpon-hallitus-budjettiriihessa-nyt-suomea-ryhdytaan-kaantamaan-kestavan-kasvun-uralle
  16. 27.2.2024 | 1 (5) Budjettiosasto Rakenneyksikkö Aikuiskoulutustuen lakkauttaminen Tässä muistiossa tarkastellaan aikuiskoulutustuen lakkauttamisen vaikutuksia. Aiheesta havaitaan seuraavaa:  Aikuiskoulutustuen lakkauttamisen vaikutus työllisyyteen on noin 9 ...
    https://vm.fi/documents/10623/180963988/2024-02-26+Aikuiskoulutustuen+lakkauttaminen.pdf/369201c6-515d-9254-3452-3db739582156?t=1709033554756
  17. 25.11.2022 | Eduskunnan hyväksymä talousarvio vuodelle 2022 (1 000 euroa) Pääluokat TA LTA I LTA II LTA III LTA IV Yhteensä 21. Eduskunta 133 468 - 500 - - 133 968 22. Tasavallan presidentti 26 797 - 48 - - 26 845 23. Valtioneuvoston kanslia 223 313 - 224 678 ...
    https://vm.fi/documents/10623/1262281/Yhteenveto+eduskunnan+hyv%C3%A4ksym%C3%A4st%C3%A4+talousarviosta+vuodelle+2022.pdf/4506dfa3-be2c-0178-5cc9-7d67fd4b3b1c?t=1669380350847
  18. 16.12.2020 | Lämmityspolttoaineiden verotuksen kehittäminen Kirjoittajat: Satu Helynen, Martti Flyktman Luottamuksellisuus: 24.6.2010 LUONNOS 1 – 24.6.2010 LUONNOS Raportin nimi Lämmityspolttoaineiden verotuksen kehittäminen Asiakkaan nimi, yhteyshenkilö ja yh...
    https://vm.fi/documents/10623/307625/VTT+L%C3%A4mmityspolttoaineiden+verotuksen+kehitt%C3%A4minen+(luonnos)_1.pdf/3115e905-5f4d-7c5a-5c40-f2e50212c9a2/VTT+L%C3%A4mmityspolttoaineiden+verotuksen+kehitt%C3%A4minen+(luonnos)_1.pdf?t=1608127967492
  19. 8.12.2023 | 1 (13) Budjettiosasto Rakenneyksikkö Työllistymisen kannusteet vuoden 2024 aikana voimaan astuvissa muutoksissa Tässä muistiossa arvioidaan vuoden 2024 aikana voimaantulevien lainsäädäntömuutosten vaikutuksia ensisijaisesti työnteon kannusteiden m...
    https://vm.fi/documents/10623/180963988/2023-12-08+Ty%C3%B6llistymisen+kannusteet+vuoden+2024+aikana+voimaan+astuvissa+muutoksissa.pdf/d439e1cc-5144-af19-edb7-3faca2a7980c?t=1702040743806
  20. 23.11.2023 | Hallitus antoi torstaina 23. marraskuuta eduskunnalle esityksensä vuoden 2024 talousarvioesityksen täydentämisestä. Esitykseen sisältyy muun muassa Ukrainan tukemiseen sekä sote-siirtolaskelmaan ja kuntien valtionosuuksiin liittyviä ehdotuksia. Täydennysesityksessä tuloarvioita korotetaan 76 miljoonalla eurolla ja määrärahatarve pienenee 48 miljoonalla eurolla.
    https://vm.fi/-/194055633/hallitus-ehdottaa-taydennyksia-vuoden-2024-talousarvioesitykseen