Search

Your search for 'verot' returned 495 results
Fess search
  1. 18.10.2018 | Hallitus esittää muutoksia lämmitys- ja työkonepolttoaineiden verotukseen, sähkövarastojen verotukseen sekä yhdistetyn sähkön- ja lämmöntuotannon verotukseen. Maatalouden energiaveroja palautetaan tältä vuodelta korotetusti.
    https://vm.fi/-/energiaverotukseen-muutoksia-maatalous-saa-palautusta-korotettuna
  2. 17.10.2018 | Urani yksi suurimmista tapahtumista oli viime viikonloppuna. Sain puheenjohtaa Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston yhteisen vuosikokouksen Balilla, Indonesiassa. Salissa oli 3500 ihmistä lähes 190 eri maasta.
    https://vm.fi/-/veroilla-ja-budjeteilla-on-ohjattava-vahentamaan-paastoja
  3. 28.9.2018 | EU-maiden valtiovarainministerit käsittelevät muun muassa rahanpesun torjuntaa, kun talous- ja rahoitusasioiden neuvosto kokoontuu tiistaina 2. lokakuuta. Euroryhmän asialistalla on maanantaina Euroopan vakausmekanismin kehittäminen. Suomea edustaa Luxemburgissa valtiovarainministeri Petteri Orpo.
    https://vm.fi/-/rahanpesun-torjunta-nousee-esille-valtiovarainministerien-kokouksessa
  4. 6.9.2019 | Kuntien peruspalvelujen valtionosuusjärjestelmä koetaan usein monimutkaiseksi ja vaikeasti ymmärrettäväksi sekä erityisesti tulojen tasausjärjestelmästä on aika ajoin väärinymmärryksiä. Nyt on taas aika yrittää kuvata järjestelmän perusteet – ja korjata mahdollisesti erheellisiä tulkintoja tasauksen vaikutuksista.
    https://vm.fi/-/verotuloihin-perustuva-valtionosuuden-tasaus-mita-tasataan-ja-miten-
  5. 16.11.2017 | Hallitus kannattaa EU:n arvonlisäverotuksen yksinkertaistamista ja pitää tärkeänä petosten torjuntaa. EU:n komission ehdottama verotusmalli on kuitenkin ongelmallinen näiden tavoitteiden toteutumisen kannalta.
    https://vm.fi/-/hallitus-tukee-eu-n-arvonlisaverouudistuksen-tavoitteita-mutta-suhtautuu-kriittisesti-komission-esittamaan-malliin
  6. 12.5.2021 | JULKISEN TALOUDEN SUUNNITELMA VUOSILLE 2022—2025 3 Sisällysluettelo 1. Talouden haasteet ja talouspolitiikan linja ........................................................ 5 2. Julkisen talouden hoitoa ohjaavat tavoitteet ja säännöt .................
    https://vm.fi/documents/10623/307577/julkisen+talouden+suunnitelma+vuosille+2022-2025.pdf/5e58c12a-3479-aa37-358a-b7a0caa5f14c?t=1620814700770
  7. 17.3.2015 | EDUSKUNNAN HYVÄKSYMÄT TALOUSARVIOT VUODELLE 2008 (1 000 euroa) Pääluokat TA LTA I LTA II LTA III Yhteensä 21. Eduskunta 122 078 - - 122 078 22. Tasavallan presidentti 9 548 - - 9 548 23. Valtioneuvosto 61 530 18 000 247 269 000 348 777 24. Ulkoasi...
    https://vm.fi/documents/10623/1262281/Yhteenveto+eduskunnan+hyvaksymasta+talousarviosta+vuodelle+2008/74102d7a-0d23-4bb7-aa55-4c482472c52d?t=1426600973000
  8. 17.3.2015 | EDUSKUNNAN HYVÄKSYMÄT TALOUSARVIOT VUODELLE 2004 (1 000 €) Pääluokat TA I LTA II LTA III LTA Yhteensä 21. Eduskunta 100 740 - - 1 200 101 940 22. Tasavallan presidentti 8 170 - - 1 295 9 465 23. Valtioneuvosto 47 883 337 - 1 043 49 263 24. Ulkoasi...
    https://vm.fi/documents/10623/1262281/Yhteenveto+eduskunnan+hyvaksymasta+talousarviosta+vuodelle+2004/6c4195b1-8739-4333-96f5-93cbab154dda?t=1426600814000
  9. 17.3.2015 | Pääluokat TA I LTA II LTA III LTA IV LTA Yhteensä 21. Eduskunta 133 253 - - - - 133 253 22. Tasavallan presidentti 21 837 - - 79 - 21 916 23. Valtioneuvoston kanslia 79 285 - - 1 573 - 80 858 24. Ulkoasiainministeriön hallinnonala 1 268 352 - - 3 ...
    https://vm.fi/documents/10623/1262281/Yhteenveto+eduskunnan+hyvaksymasta+talousarviosta+vuodelle+2011/8ec0a961-76e7-4700-805f-799dbc694225?t=1426601064000
  10. 17.3.2015 | Pääluokat TA I LTA II LTA III LTA Yhteensä 21. Eduskunta 104 480 - - - 104 480 22. Tasavallan presidentti 11 615 30 - - 11 645 23. Valtioneuvosto 74 529 4 800 7 250 - 86 579 24. Ulkoasiainministeriön hallinnonala 895 384 3 280 6 741 - 905 405 25. ...
    https://vm.fi/documents/10623/1262281/Yhteenveto+eduskunnan+hyvaksymasta+talousarviosta+vuodelle+2006/9021d43e-2ab5-4cf8-9443-0a70c5d94ada?t=1426600902000
  11. 10.10.2018 | Savukkeiden matkustajatuonti väheni vuodessa 35 prosenttia. Nuuskan matkustajatuonti lisääntyi 50 prosenttia, ilmenee viranomaisten ja alan toimijoiden teettämästä haastattelututkimuksesta.
    https://vm.fi/-/savukkeiden-matkustajatuonti-vaheni-nuuskan-lisaant-2
  12. 23.11.2017 | Hallitus esittää, että autoveron alennus poistetaan takseilta vaiheittain heinäkuuhun 2022 mennessä.
    https://vm.fi/-/taksien-autoverotuki-poistuu-vaiheittain
  13. 17.3.2015 | Pääluokat TA LTA I LTA II LTA III LTA IV Yhteensä 21. Eduskunta 122 249 - - - - 122 249 22. Tasavallan presidentti 15 323 - - 100 200 15 623 23. Valtioneuvoston kanslia 78 296 - - 228 - 78 524 24. Ulkoasiainministeriön hallinnonala 1 190 160 -300 ...
    https://vm.fi/documents/10623/1262281/Yhteenveto+eduskunnan+hyvaksymasta+talousarviosta+vuodelle+2010/3a9a8f71-a2ab-4363-8029-95bc7cf60448?t=1426601033000
  14. 17.3.2015 | Pääluokat TA I LTA II LTA III LTA Yhteensä 21. Eduskunta 97 461 - - - 97 461 22. Tasavallan presidentti 8 505 78 - - 8 583 23. Valtioneuvosto 49 137 383 120 - 49 640 24. Ulkoasiainministeriön hallinnonala 825 524 10 891 5 630 - 842 045 25. Oikeusm...
    https://vm.fi/documents/10623/1262281/Yhteenveto+eduskunnan+hyvaksymasta+talousarviosta+vuodelle+2005/ba9ac4b2-a490-47c4-9360-3da443c1768e?t=1426600848000
  15. 17.3.2015 | Pääluokat TA I LTA II LTA III LTA Yhteensä 21. Eduskunta 143 404 - - 1 500 144 904 22. Tasavallan presidentti 19 290 - 109 30 19 429 23. Valtioneuvoston kanslia 82 348 - 447 42 82 837 24. Ulkoasiainministeriön hallinnonala 1 276 270 - 16 256 4 975...
    https://vm.fi/documents/10623/1262281/Yhteenveto+eduskunnan+hyvaksymasta+talousarviosta+vuodelle+2012/0d6eb081-4e69-414b-a11e-7b432bb7228d?t=1426601118000
  16. 9.2.2017 | Yritysverotuksen asiantuntijatyöryhmä ei ehdota muutoksia Suomen yritysverotukseen, koska järjestelmä on jo nyt kansainvälisesti kilpailukykyinen. Sen sijaan työryhmä ehdottaa osinkoverotukseen ja ansiotulojen verotukseen muutoksia, joilla lisättäisiin verotuksen tehokkuutta.
    https://vm.fi/-/tyoryhma-pitaa-suomen-yritysverotusta-kilpailukykyisena
  17. 5.10.2017 | Hallitus esittää korotuksia yleiseen kiinteistöveroprosenttiin sekä asuinrakennusten ja vapaa-ajan asuntojen kiinteistöveroprosentteihin.
    https://vm.fi/-/hallitus-esittaa-korotuksia-kiinteistoverotukse-1
  18. 3.12.2018 | Autoverotus muuttuu vuodenvaihteessa niin, että verotasot vastaavat tarkemmin ennen päästömittaustavan muutosta voimassa olleita verotasoja. Uusia verotasoja sovelletaan kuitenkin jo 3. joulukuuta lähtien verotettaviin autoihin. Hallitus antaa esityksen lainmuutoksesta keskiviikkona 5. joulukuuta.
    https://vm.fi/-/autoveron-sopeutusta-uuteen-paastomittaustapaan-tarkennetaan
  19. 4.10.2018 | Hallitus esittää talousarvioesityksen yhteydessä muutoksia verotukseen. Alkoholi- ja virvoitusjuomaveroa ehdotetaan korotettavaksi vuoden 2019 alusta. Vuotuista ajoneuvoveroa ehdotetaan puolestaan kevennettäväksi: hiilidioksidipäästöjen perusteella verotettavien autojen verotus kevenisi vuoden 2020 alusta.
    https://vm.fi/-/hallitus-esittaa-korotuksia-alkoholi-ja-virvoitusjuomaveroon-ajoneuvoveroa-ehdotetaan-puolestaan-kevennettavaksi
  20. 17.3.2015 | Pääluokat TA LTA I LTA II LTA III Yhteensä 21. Eduskunta 157 597 - - - 157 597 22. Tasavallan presidentti 37 710 - - -986 36 724 23. Valtioneuvoston kanslia 90 401 21 440 - - 111 841 24. Ulkoasiainministeriön hallinnonala 1 295 522 51 900 - 34 955...
    https://vm.fi/documents/10623/1262281/Yhteenveto+eduskunnan+hyvaksymasta+talousarviosta+vuodelle+2014/48371ae1-1c40-42e8-90c6-344f66d0e03a?t=1426601186000