Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä

Virasto oli tekemällään päätöksellä 12.11.2010 purkanut koeajalla olleen työterveyshoitaja A:n virkasuhteen. Päätöksen perustelujen mukaan A oli työnantajan arvion mukaan sopimaton vaativaan ja itsenäiseen työterveyshoitajan tehtävään. A:n sopimattomuus kyseessä olleeseen työtehtävään oli kuuden kuukauden koeaikana ilmennyt työn organisointikykyjen ja oma-aloitteisuuden puutteena.

Virkasuhteen purkaminen koeaikana ei edellytä sitä, että virkamies olisi laiminlyönyt virkavelvollisuuksiaan tai toiminut muutoin moitittavasti. Koeajan tarkoituksena on antaa molemmille osapuolille aikaa harkita, vastaako virkasuhde etukäteisodotuksia. Virkamieslautakunta katsoi, että asiassa ei ollut tullut esille seikkoja, jotka olisivat osoittaneet, että A:n virkasuhteen purkamisen todellinen syy olisi ollut työhäirintäasia tai jokin muu A:n työssä suoriutumiseen liittymätön seikka. Viraston ilmoittamat perusteet A:n virkasuhteen purkamiselle liittyivät A:n suoriutumiseen työssään, eikä niitä voitu pitää koeajan tarkoitukseen nähden epäasiallisina.

Virkamieslautakunta hylkäsi oikaisuvaatimuksen.

Valtion_virkamiesL_10_§_1_mom