Hyppää sisältöön
Media

Sivutoimi                                                                       Hämeenlinnan hallinto-oikeus
Alkoholi
Poliisi                                                                            18/0369/3
Yleinen luottamus viranomaiseen
Puolueettomuus ja tasapuolisuus                               A: 11.6.2018

Vanhempi konstaapeli A oli hakenut sivutoimilupaa ruokaravintolan kassatehtävissä työskentelemistä varten. Poliisilaitos oli päättänyt myöntää sivutoimiluvan siten rajoitettuna, ettei lupa koske alkoholin anniskeluun liittyviä työtehtäviä. A vaati poliisilaitoksen päätöksen muuttamista siten, että lupa myönnetään myös anniskeluun liittyvissä tehtävissä työskentelyyn.

Sivutoimilupaa ei voida myöntää, jos sivutoimi voi tehdä virkamiehen esteelliseksi tehtävässään tai jos se vaarantaa luottamuksen viranomaisen toiminnan tasapuolisuuteen ja puolueettomuuteen. Hallinto-oikeus totesi, että pelkästään jo mahdollisuus siitä, että sivutoimi voisi tehdä virkamiehen esteelliseksi, voi olla omiaan heikentämään kansalaisten luottamusta virkamiehen toiminnan tasapuolisuuteen. Poliisin toimintaan liittyy merkittävää julkisen vallan käyttöä, minkä vuoksi poliisimiehen puolueettomuudelle ja tasapuolisuudelle asetetaan tavallista korkeammat vaatimukset. Poliisimies on eräissä tilanteissa velvollinen hoitamaan virkatehtäviä myös vapaa-aikanaan. Poliisimiehen sivutoimia on näistä syistä rajattu laissa enemmän kuin muiden virkamiehien sivutoimia. A:n sivutoiminen työ sijaitsi A:n työnantajan toimialueella. Sivutoimeen sisältyi alkoholin luvanvaraiseen anniskeluun liittyviä työtehtäviä. Alkoholilain mukaan poliisi valvoo yleistä järjestystä anniskelupaikassa ja voi myös järjestyksen ylläpitämisen niin vaatiessa tilapäisesti keskeyttää alkoholijuomien anniskelun ravintolassa. Tästä johtuen poliisimiehen toimiminen anniskeluun liittyvissä tehtävissä voi aiheuttaa tilanteita, joissa poliisimies tulee esteelliseksi hoitamaan virkatehtäviään tai luottamus hänen tasapuolisuuteensa tehtävien hoidossa vaarantuu. Poliisimiehen sivutoimien rajoittamista tällä perusteella poliisin virkatoimintaa kohtaan tunnettavan luottamuksen suojaamiseksi voidaan pitää sivutoimilupaa koskevan sääntelyn tarkoituksen kannalta hyväksyttävänä, vaikka todennäköisyys edellä tarkoitetun tilanteen ilmenemiseen olisi vähäinen.

Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen.

Lainvoimainen.

 

Valtion_virkamieslaki_18_§_2_momentti
Valtion_virkamieslaki_18_§_4_momentti
Poliisin_hallinnosta_annettu_laki_15_g_§
Poliisin_hallinnosta_annettu_laki_15_g_§_2_momentti
Hallintolaki_6_§