Helsingin hallinto-oikeus 7.7.2017 17/0546/2

Irtisanominen yksilöperusteella
Huomautus
Kirjallinen varoitus
Luvaton poissaolo
Oikeudenkäyntikulut
Poissaoloilmoitus
Sairauslomatodistus
Työaikojen noudattaminen
Työnantajan ohjeistuksen noudattaminen
Työnjohtomääräys
Virkavelvollisuuden laiminlyönti
Virkavelvollisuuden rikkominen

Virasto oli päätöksellään 16.3.2016 irtisanonut A:n yksilöperusteella 18.3.2016 lukien siten, että hänen virkasuhteensa päättyi 17.5.2016. A:lle oli aiemmin 29.9.2015 annettu kirjallinen varoitus, jonka jälkeen hänen oli lisäksi katsottu olleen luvatta poissa töistä 3.11.2015 ja 26.1.-27.1.2016. A ei ollut toimittanut asianmukaista lääkärintodistusta eikä ollut sopinut esimiehensä kanssa etätyöpäivien pitämisestä ja toiminut vastoin esimiehensä määräystä jättämällä saapumatta työpaikalle 26. ja 27.1.2016. Ottaen huomioon aiemmin vastaavasta menettelystä annettu varoitus, virasto piti A:n menettelyä kokonaisuutena arvioiden niin vakavana virkavelvollisuuden rikkomisena, että se oli irtisanonut A:n virkasuhteen. A vaati hallinto-oikeudessa viraston päätöstä kumottavaksi ja virastoa velvoitettavaksi suorittamaan hänelle virkasuhteen lainvastaisen päättämisen johdosta saamatta jääneet säännöllisen työajan ansiot työsuhteen päättymisestä 18.5.2016 lukien.

A:lla oli ollut ainakin vuodesta 2014 lähtien ennalta ilmoittamattomia poissaoloja työpaikalta, joita hän ei ollut todentanut asianmukaisesti työnantajan hyväksymällä sairaslomatodistuksella tai joiden osalta työnantaja katsoi hänen menetelleen etätyöpäivien pitämisestä sovitun käytännön vastaisesti. A ei ollut muuttanut toimintatapaansa kirjallisen varoituksen jälkeenkään, mikä osoitti ilmeistä välinpitämättömyyttä työnantajan työnjohto-oikeutta ja sovittuja menettelytapoja kohtaan. Se voisi lähtökohtaisesti olla virkasuhteen irtisanomiseen johtava syy. Erityisen painavan syyn täyttymistä oli kuitenkin hallinto-oikeuden mukaan arvioitava kokonaisuutena. A:n irtisanomiseen ei ollut erityisen painavaa syytä hänen sinänsä moitittavasta ja pitkään jatkuneesta menettelystään huolimatta. Hallinto-oikeus totesi, että työnantaja maksaa virkasuhteen lainvastaisen päättämisen johdosta saamatta jääneen ansion. Hallinto-oikeus ei ollut toimivaltainen ensi asteena päättämään asiasta, vaan vaatimus oli ensin esitettävä työnantajalle ja vasta työnantajan tekemästä päätöksestä voi valittaa hallinto-oikeuteen.

Hallinto-oikeus kumosi viraston päätöksen. Hallinto-oikeus jätti tutkimatta vaatimuksen velvoittaa virasto suorittamaan A:lle saamatta jäänyt työansio. Hallinto-oikeus velvoitti viraston korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut 4 218 eurolla viivästyskorkoineen.

KHO 28.2.2019 T 754: Valituslupahakemus hylättiin ja korkein hallinto-oikeus ei siten antanut ratkaisua valitukseen. Virasto määrättiin korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut 1 178 eurolla viivästyskorkoineen.

Äänestystulos 3-2.

Eri mieltä olleet korkeimman hallinto-oikeuden jäsenet olisivat myöntäneet valitusluvan ja olleet valmiita tutkimaan asian. Oikeudenkäyntikuluja koskevasta vaatimuksesta korkeimman hallinto-oikeuden jäsenet olivat yksimielisiä.

Valtion virkamieslaki 14 § 1 momentti 
Valtion virkamieslaki 25 § 
Valtion virkamieslaki 55 a §
Valtion virkamieslaki 57 § 1 momentti
Hallintolainkäyttölaki 13 § 2 momentti
Hallintolainkäyttölaki 74 §