Hyppää sisältöön
Media

Virantoimituksesta erottaminen määräajaksi                                Helsingin hallinto-oikeus

Poliisi

Oikeudeton tietojen käsittely                                                           17/0642/2

Yleinen luottamus viranomaiseen

Rikostuomio                                                                                       A: 30.8.2017

Virkavelvollisuuksien laiminlyönti

Virkavelvollisuuden rikkominen

Virka-aseman väärinkäyttäminen

Ne bis in idem-kielto       

 

Poliisilaitos oli päättänyt erottaa vanhempi konstaapeli A:n yhden kuukauden määräajaksi virantoimituksesta. Päätöksessä oli todettu muun ohella, että käräjäoikeus oli 11.10.2016 tuominnut A:lle 50 päiväsakon rangaistuksen 16.9.2011 – 31.10.2012 välisenä aikana tehdystä virkavelvollisuuden rikkomisesta. Käräjäoikeuden tuomiosta ilmenee, että A:n toimivalta virkatehtävissä oli oikeuttanut hänet laillisesti käyttämään poliisiasiain tietojärjestelmää ainoastaan silloin, kun kysymyksessä oli hänen virka- ja työtehtäviensä hoitaminen. A oli 16.11.2011 hakenut tietojärjestelmästä erään henkilön nimellä tutkintailmoitusten tietoja, vaikka hänen työtehtäviinsä ei ollut kuulunut kyseisen henkilön tietojen käsittelyä. A oli lisäksi 31.10.2012 tehnyt poliisiasiain tietojärjestelmään kyselyt erään henkilön henkilötunnuksella ja erään toisen henkilön nimellä ja henkilötunnuksella. Kyseisiä henkilöitä koskevat haut eivät olleet liittyneet A:n työtehtäviin. Lisäksi käräjäoikeus oli 2.10.2014 tuominnut A:lle 27 päiväsakon sakkorangaistuksen henkilörekisteririkkomuksesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta. Käräjäoikeuden tuomiosta ilmenee, että A oli 10.8.2012 laiminlyönyt huolehtia siitä, ettei hänen tietokoneensa ja A:n käyttäjätunnus ole jäänyt avoimeksi ja muiden käytettäväksi A:n poistuessa työpisteeltään. A:n tietokonetta ja tunnusta käyttämällä oli tehty poliisin tietojärjestelmään haku käyttäen hakuparametrinä erään henkilön nimeä ja erästä hakusanaa ilman, että kyseisen henkilön haku oli liittynyt A:n virkatehtäviin. Haulla avautunut ilmoitus oli sisältänyt viiden henkilön tietoja. Valituksessaan A vetosi siihen, että hänelle oli jo tuomittu käräjäoikeudessa rangaistus mainituista teoista. Ketään ei saisi tuomita samoista teoista kahteen eri rangaistukseen.

Hallinto-oikeus totesi, että molemmat seuraamukset, käräjäoikeuden tuomitsemat rikosoikeudelliset seuraamukset ja määräaikainen virantoimituksesta erottaminen, olivat perustuneet samoihin tekoihin. Poliisilaitoksen tekemä määräaikainen erottaminen ei kuitenkaan ollut Suomen sisäisen lainsäädännön mukaan rikosoikeudellinen seuraamus eikä sellaiseksi tarkoitettu. Harkittaessa sitä, onko A:n toiminta ollut omiaan vaarantamaan luottamusta poliisille kuuluvien tehtävien asianmukaiseen hoitamiseen ja onko hän käyttäytynyt asemansa ja tehtäviensä edellyttämällä tavalla, ei arvioida yksittäisten tekojen moitittavuutta sinänsä, vaan täyttääkö A myös kyseisten tekojen jälkeen tehdyn virkamiesoikeudellisen arvioinnin ajankohtana ne vaatimukset, joita häneltä poliisilaitoksen virkamiehenä vaaditaan. Seuraamuksella on kurinpidollista sisältöä ja sillä pyritään varmistamaan julkisyhteisön tehtävien asianmukainen hoitaminen. Näin ollen ei ole kysymys seuraamuksesta, joka kuuluisi ihmisoikeussopimuksessa tarkoitettuun kaksoisrangaistavuuden kiellon soveltamisalaan.

Asiassa saadun selvityksen mukaan A oli virka-asemaansa hyväksi käyttäen selvittänyt poliisiasiain tietojärjestelmästä asioita, jotka eivät olleet liittyneet hänen virkatehtäviensä hoitamiseen. Lisäksi hän oli laiminlyönyt noudattaa henkilötietojen suojaamiseksi annettuja määräyksiä. Hallinto-oikeus katsoi, että A:n teot olivat olleet omiaan vaarantamaan luottamusta häntä kohtaan poliisina sekä luottamusta poliisilaitosta kohtaan poliisille kuuluvien tehtävien asianmukaisen hoidon kannalta. A oli käyttäytynyt sillä tavoin sopimattomasti, että poliisilaitoksella oli ollut perusteet erottaa hänet virantoimituksesta määräajaksi.

 

Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen.

 

Lainvoimainen.

 

Valtion_virkamieslaki_14_§_2_momentti

Poliisin_hallinnosta_annettu_laki_15_f_§

Poliisin_hallinnosta_annettu_laki_15_i_§_1_momentti

Euroopan_neuvoston_ihmisoikeussopimus_7._lisäpöytäkirja_4_artikla_1_kappale