Hyppää sisältöön
Media

Turun hallinto-oikeus 9.11.2018 18/0342/1

Kirjallinen varoitus
Kuulemismenettely
Luvaton poissaolo
Oikeudenkäyntikulut
Sairaus
Sairauslomatodistus
Työkyky
Työnjohtomääräys
Virkavelvollisuuden laiminlyönti
Virkavelvollisuuden rikkominen

Käräjäoikeuden laamanni oli 7.3.2018 antanut käräjäsihteeri A:lle kirjallisen varoituksen virkavelvollisuuksien vakavasta laiminlyönnistä, koska A ei ollut nimenomaisesta määräyksestä huolimatta palannut työhön eikä toimittanut lääkärintodistusta sairaudestaan. A:n työterveyteen liittyvissä asioissa oli pidetty työterveysneuvottelu, jossa aiheena oli ollut suunnitelma A:n työhön paluun tukemiseksi ja asian seuranta edellisen tapaamisen jälkeen. 

A vaati päätöstä kumottavaksi. A:n mukaan asiassa oli menetelty virheellisesti, koska työnantaja ei ollut huolehtinut asian riittävästä ja asianmukaisesta selvittämisestä. Lisäksi A:lle ei ollut varattu tilaisuutta tulla kuulluksi asiassa ennen varoituksen antamista. A:n mukaan päätös oli myös perusteeltaan virheellinen, koska A oli ollut sairauslomalla. A sanoi toimittaneensa työnantajalle tiedon poissaolosta ja työkyvyttömyydestä työpaikalla vallinneen käytännön mukaisesti.

Hallinto-oikeus katsoi, että kuuleminen paitsi takaa asianosaisen oikeusturvaa myös toimii asian selvittämiskeinona. Toisin kuin työnantaja, hallinto-oikeus katsoi, että virkamiehen työkykyyn liittyvän työterveysneuvottelun yhteydessä käytyä keskustelua ei voitu pitää kysymyksessä olevaa poissaoloa koskevana virkamiehen kuulemisena. Työnantajan olisi tullut kuulla A:ta tämän poissaolon syistä sekä toimenpiteistä, joihin työnantaja tästä syystä mahdollisesti oli ryhtymässä.

Työnantaja oli laiminlyönyt asian riittävän ja asianmukaisen selvittämisen sekä virkamiehen kuulemisen. Varoituksen antamisessa oli näin ollen menetelty virheellisesti ja päätös oli tästä syystä kumottava. Hallinto-oikeus kumosi käräjäoikeuden laamannin päätöksen. Hallinto-oikeus velvoitti käräjäoikeuden/Suomen valtion korvaamaan A:n oikeudenkäyntikuluista kohtuullisena pidettävä määrä, 2 480 euroa viivästyskorkoineen.

Lainvoimainen.

Valtion virkamieslaki 24 §
Valtion virkamieslaki 66 § 2 momentti
Hallintolaki 31 §
Hallintolaki 34 § 1 ja 2 momentti