Valtion taloushallinto

Valtion taloushallinnolla on yli hallinnonalojen ulottuva rooli valtion varojen asianmukaisen käytön varmistajana ja hyvän hallinnon menettelyjen ylläpitäjänä. Valtion taloushallinnon parissa työskentelevät toimijat vastaavat yhteistyössä taloushallinnon asiantuntevasta ja tehokkaasta hoidosta.

Valtion taloushallinnon keskeisiä toimijoita ovat eri hallinnonalojen ministeriöt ja virastot, Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus (Palkeet), Valtiokonttori sekä valtiovarainministeriö. Valtiovarainministeriön toimialaan kuuluu taloushallinnon säädöksistä, konsernilinjauksista sekä strategisesta ohjauksesta vastaaminen. Valtiokonttori ohjaa kirjanpitoyksikköjä ja talousarvion ulkopuolisia rahastoja järjestämään kirjanpidon ja muun laskentatoimen yhtenäisellä tavalla. Viraston taloushallinto vastaa viraston talouden suunnittelusta ja seurannasta sekä sen vastuulla olevien tehtävien toimeenpanosta ja ohjauksesta. Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Palkeet tuottaa valtion virastojen ja laitosten talous- ja henkilöstöhallinnon tuki- ja asiantuntijapalveluita.

Valtion taloushallinnon strategia 2020 antaa suuntaviivat taloushallinnon tulevien vuosien toiminnalle ja kehitykselle. Valtion taloushallinnossa tavoitellaan kehityssuuntaa, jossa työskennellään entistä tiiviimmässä yhteistyössä tuottaen päätöksentekoa tukevaa taloushallinnon tietoa yhteisten prosessien mukaisesti, kukin toimija oman vastuualueensa ohjaamana hyödyntäen yhteisiä tietojärjestelmiä ja kehittäen samalla tarpeisiin vastaavaa osaamista. Näiden toimenpiteiden kokonaisuudella pystytään samalla parantamaan taloushallinnon kokonaistuottavuutta.

Valtion taloushallinnon strategia

Valtiovarainministeriö on päättänyt ja julkaissut valtion taloushallinnon strategian 2020 sekä sen keskeiset tavoitteet ja toimenpidelinjaukset tavoitteiden saavuttamiseksi. Strategian julkaisemiseksi valtiovarainministeriö on lähettänyt kirjeen Valtion taloushallinnon strategia (VM/1777/02.02.00.99/2014).

Taloushallinnon strategialla halutaan luoda edellytykset sille, että taloushallinto hoidetaan vuonna 2020 tehokkaasti ja laadukkaasti. Valtion taloushallintoa kehitetään ja yhtenäistetään strategian linjausten pohjalta. Valtiovarainministeriön tulosohjaus Valtiokonttorin ja Palkeiden taloushallinnon palveluiden tuottamisen osalta tulee perustumaan strategiaan. Taloushallinnon yhteiset prosessit, tietojärjestelmät ja tietorakenteet otetaan käyttöön kaikissa virastoissa ja laitoksissa.

Talouspoliittinen ministerivaliokunta käsitteli talous- ja henkilöstöhallinnon uuden toimintamallin ja sen tavoitteet 28.5.2010 ja puolsi Kieku-tietojärjestelmän käyttöönottoa valtionhallinnossa. Ministerivaliokunta linjasi 4.3.2014, että ministeriöt varmistavat ohjauksellaan Kieku-tietojärjestelmän käyttöönottojen etenemisen räätälöityjä ratkaisuja välttäen ja huolehtivat talous- ja henkilöstöhallinnon uudistuksella tavoiteltavan tuottavuuskehityksen tarvitsemien muutosten toteuttamisen hallinnonalallaan.

Valtiovarainministeriö asetti 9.10.2012 Taloushallinnon 2020 -hankkeen, jonka tehtävänä oli laatia valtion taloushallinnon strategia. Hanke toteutettiin työryhmätyönä valtiovarainministeriön johdolla ja mukana oli edustajia Valtiokonttorista, Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksesta, seitsemästä ministeriöstä ja yhdestä kirjanpitoyksiköstä. Ehdotus valtion taloushallinnon strategiaksi julkaistiin valtiovarainministeriön työryhmämuistiona (7/2014).

Valtiovarainministeriö pyysi 14.3.2014 lausuntoja työryhmän laatimasta strategiasta keskeisiltä taloushallintoon vaikuttavilta tahoilta. Lausuntoja saatiin 14 kappaletta. Lausuntoja on otettu huomioon tarpeellisin osin liitteenä olevassa Valtion taloushallinnon strategian 2020 -toimeenpanosuunnitelmassa.

Lainsäädäntö

Laki valtion talousarviosta (423/1988)

Asetus valtion talousarviosta (1243/1992)

Strategia

Valtion taloushallinnon strategia -kirje

Valtion taloushallinnon strategia 2020 (julkaisu 7/2014)

Valtion taloushallinnon strategia 2020 -toimeenpanosuunnitelma

Taloushallinnon toimijat

Valtiokonttori

Valtion tilinpäätöksiä vuodesta 2004 lähtien

Taloushallinnon julkaisuja

Ministeriöiden kustannuslaskennan kehittäminen 1/2006

Yhteystiedot

Juha Halonen, budjettineuvos 
valtiovarainministeriö, BO/Budjettiosasto, Taloushallinto- ja oikeusyksikkö / TAOY Puhelin:0295530435   Sähköpostiosoite: