Kuntahallinto

Kunnat järjestävät asukkailleen palveluita, joista suurin osa on määritelty kuntien tehtäviksi laissa. Lakisääteisten tehtävien lisäksi kunnat voivat itse ottaa itselleen muita itsehallinnollisia tehtäviä. Nämä liittyvät yleensä talouteen, työllisyyteen ja asumiseen. Suomessa on yhteensä 310 kuntaa, joista 107 käyttää itsestään kaupunki -nimitystä ja 203 käyttää kunta-nimitystä.

Kuntien tehtävät ja toiminta

Kunnat ja kuntayhtymät

Maakuntien liitot

Maakuntien liitot ovat kunnallisen itsehallinnon periaatteiden mukaan toimivia lakisääteisiä kuntayhtymiä. Liitot toimivat aluekehittämis- ja maakuntakaavoitusviranomaisina ja ovat siten maakunnan johtavia suunnittelu- ja edunvalvontayksikköjä. Tehtäviin kuuluu maakuntaohjelmien, suunnitelmien ja niiden toteuttamissuunnitelmien sekä alueellisten EU-ohjelmien laatiminen sekä maankäytön suunnittelusta vastaaminen. Lakisääteisen toimialan lisäksi maakuntien liitoilla on monia vapaaehtoisia tehtäviä, jotka painottuvat kunkin alueen omiin erikoispiirteisiin. Maakuntien liittoja on Suomessa 18.

Maakuntien liitot