Riskienhallinta

Riskienhallinta on osa valtion organisaatioiden johtamista ja ohjaamista. Sillä tuetaan organisaatioiden tavoitteiden saavuttamista ja toimintaan liittyvien mahdollisuuksien ja uhkien tunnistamista.

Riskienhallinnan osa-alueita on sovitettava organisaation toimintaympäristön ja omien käytäntöjen mukaisiksi, joten eri organisaatiot voivat tarvita toisistaan poikkeavia käytännön menetelmiä. Virastot ja laitokset vastaavat oman riskienhallinnan liittämisestä osaksi toimintaansa, asioiden valmistelua ja päätöksentekoa, johtamista ja esihenkilötyötä.

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan neuvottelukunta on tuottanut ohjeistusta ja malleja, jotka tukevat virastoja riskienhallinnan järjestämisessä ja dokumentoinnissa.

Ministeriöiden riskienhallinnan yhteistyöelimenä toimii riskienhallinnan jaosto. Se sovittaa yhteen ministeriöiden riskienhallintaa, kehittää ja tukee yhtenäisiä riskienhallinnan menettelytapoja sekä tuottaa tietoa riskitietoisen päätöksenteon tueksi.

Riskienhallinnan käsikirja valtionhallinnon toimijoille

Riskienhallintapolitiikkamalli

Ohjeita riskienhallinnan järjestämiseen

Valtion taloudellisia riskejä ja vastuita käsittelevä sanasto

Valtioneuvostotasoisen riskienhallinnan kehittäminen -työryhmän loppuraportti

Riskienhallinnan jaoston hankesivu

Yhteystiedot

Esko Mustonen, valtioneuvoston apulaiscontroller 
valtiovarainministeriö, Valtiovarain controller-toiminto / VVC Puhelin:0295530345   Sähköpostiosoite: