Työllisyys ja osaaminen – elpymis- ja palautumissuunnitelma

Ohjelmalla nostetaan työllisyysastetta ja osaamistasoa, jotta kestävä kasvu vauhdittuisi. Rahoitusta suunnataan muun muassa työvoimapalveluihin, opintotarjontaan, tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan sekä koronakriisistä erityisesti kärsineille aloille.

Tavoitteet

Tarkoituksena on uudistaa muun muassa työnhaun palvelut asiakaslähtöisiksi ja hyödyntää niissä digitalisaatiota. Lisäksi sujuvoitetaan työperäistä maahanmuuttoa sekä edistetään työhyvinvointia ja osatyökykyisten työllistymistä.

Pitkän aikavälin kasvua edistetään nostamalla niin nuorten kuin aikuistenkin osaamistasoa. Jatkuvaan oppimiseen tulee lisää mahdollisuuksia niin, että opiskelu ei ole sidottu tiettyyn paikkaan.

Ohjelma vahvistaa tutkimusinfrastruktuurien yhteiskäyttöisyyttä sekä lisää tutkimus- ja kehitysintensiivisyyttä, jotta kasvu vauhdittuu myös pitkällä aikavälillä.

Tavoitteena on vauhdittaa kriisistä eniten kärsineiden alojen eli matkailun, luovan talouden ja tapahtuma-alan uudistumista, toipumista ja kestävää kasvua. Tässä työssä on pyrkimyksenä innovatiivisuus ja tutkimustiedon hyödyntäminen.

Rahoitus

575 miljoonaa euroa nykyhinnoin

Poimintoja hankkeista

Työllisyyden ja osaamisen hankkeet sisältävät esimerkiksi seuraavaa:

  • pohjoismainen työvoimapalvelumalli käyttöön: lisää henkilöstöä työ- ja elinkeinotoimistoihin ja uudistuksia tietojärjestelmiin
  • huippuosaajien rekrytointi ulkomailta sujuvammaksi
  • uusia joustavia mahdollisuuksia jatkuvaan oppimiseen ja digitaalisia palveluja tukemaan näiden hyödyntämistä, korkeakoulujen tarjonnan avaaminen digitalisaation avulla 
  • lisää rahoitusta tutkimukseen ja kehitykseen sekä innovaatio- ja tutkimusinfrastuktuureihin
  • tukea matkailun sekä luovan ja kulttuurialan uudistumiseen.

Mitä hyötyä käytännössä?

Työnhakijat ja yritykset hyötyvät asiakaslähtöisestä palvelusta, kun työ- ja elinkeinotoimistojen verkkopalvelut paranevat ja toimistot saavat lisää henkilöstöä. Työperäistä maahanmuuttoa helpotetaan luomalla sujuvat digitaaliset palvelut. Nuorten ohjaamojen palveluita monipuolistetaan. Lisäksi vauhditetaan osatyökykyisten työllistymistä edistäviä rakenneuudistuksia.

Osaava työvoima tukee työelämän uudistumista. Mahdollisuudet jatkuvaan oppimiseen lisääntyvät ja löytyvät helpommin, mikä tukee uusien taitojen hankkimista ja työllistymistä. Osallistumisen tasa-arvo lisääntyy.

Korkeakouluissa pystyy opiskelemaan joustavasti ja paikasta riippumatta, kun digitaalisia oppimisympäristöjä kehitetään. Joustavuus houkuttelee myös ulkomaisia opiskelijoita Suomeen. Korkeakouluihin tulee lisää aloituspaikkoja.

Tutkimus, kehitys ja innovaatiot lisäävät tuottavuutta ja parantavat yritysten kansainvälistä kilpailukykyä. Lisärahoitus edistää etenkin osaamista ja innovaatioita, jotka tukevat vihreää siirtymää. Lisäksi investoidaan tutkimus- ja innovaatioinfrastruktuureihin. Kun yritykset menestyvät kilpailussa, Suomen talous kasvaa ja työllisyys kohenee.

Koronaepidemiasta pahiten kärsineet alat toipuvat ja selviävät tulevista kriiseistä vain, jos ne pystyvät uudistumaan. Siksi ohjelma tukee osaamis- ja tutkimusperustaista uudistumista matkailussa sekä luovalla ja kulttuurialalla. Tukea on luvassa muun muassa vientiin ja kansainvälistymiseen. Näin turvataan työpaikkoja –  ja saadaan suomalaisille palveluja ja elämyksiä.

Europan unionin rahoittama – Next Generation EU.