Valittaminen virkamiestä koskevasta päätöksestä

Virkamiehellä on oikeus valittaa häntä koskevasta päätöksestä. Erillisissä säännöksissä luetellaan päätökset, joista ei ole mahdollista valittaa.

Seuraaviin virkamiestä koskeviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla:

  • Harkinnanvarainen virkavapaus.
  • Viraston yhteisen viran sijoittaminen viraston sisällä. 
  • Tehtävään määrääminen, jos virkamies on antanut suostumuksensa tehtävään määräämiseen.

Jos päätös viraston yhteisen viran sijoittamisesta tai tehtävään määräämisestä merkitsee viran sijoituspaikkakunnan muuttumista, päätökseen saa kuitenkin hakea muutosta. Päätös sijoittamisesta tulee noudatettavaksi siitä tehdystä valituksesta huolimatta, jollei valitusviranomainen toisin päätä.

Myös virasto, jonka antamasta päätöksestä on haettu muutosta hallinto-oikeudelta, voi hakea muutosta hallinto-oikeuden ratkaisuun. 

Valitusoikeus nimityspäätöksestä

Viranhakija saa hakea virkaan tai virkasuhteeseen nimittämistä koskevaan päätökseen muutosta valittamalla.

Päätöksestä ei kuitenkaan saa valittaa, jos:

  1. nimittämistoimivalta kuuluu tasavallan presidentille tai 26 §:n 3 ja 4 kohdassa tarkoitettua virkamiestä nimitettäessä valtioneuvoston yleisistunnolle;
  2. päätös koskee nimittämistä enintään kahden vuoden määräajaksi;
  3. virka tai virkasuhde täytetään lain nojalla haettavaksi julistamatta;
  4. päätös koskee Puolustusvoimien tai rajavartiolaitoksen sotilasvirkaa, joka voidaan lain nojalla täyttää haettavaksi julistamatta.

Tuomioistuinten eräiden virkojen ja virkasuhteiden osalta muutoksenhausta säädetään lisäksi tuomioistuinlaissa.

Nimityspäätös voidaan panna täytäntöön jo ennen kuin se on lainvoimainen.

Valitusosoitus tai tieto valituskiellosta

Virkamiestä koskeviin päätöksiin liitetään valitusosoitus tai maininta valituskiellosta.

Valitustie 

Viranomaisen päätöksestä valitetaan hallinto-oikeuteen. Valtioneuvoston yleisistunnon päätöksestä valitetaan kuitenkin korkeimpaan hallinto-oikeuteen. 

Toimivaltainen hallinto-oikeus

Toimivaltaisesta hallinto-oikeudesta säädetään oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain (808/2019) 10 §:ssä. Toimivaltaisesta hallinto-oikeudesta nimittämistä koskevassa asiassa säädetään kuitenkin valtion virkamieslain 59 §:ssä. 

Päätöksen tiedoksianto

Päätösten tiedoksiannosta säädetään hallintolain (434/2003) 10 luvussa. Nimityspäätöksen tiedoksiannosta säädetään kuitenkin erikseen valtion virkamieslain 59 §:ssä.

Yhteystiedot

Miska Lautiainen, hallitusneuvos 
valtiovarainministeriö, Valtionhallinnon kehittämisosasto, Hallintopolitiikkayksikkö Puhelin:0295530212   Sähköpostiosoite: