Verotuet

Verotuet ovat verotuksen normaaliin perusrakenteeseen eli niin sanottuun normiverojärjestelmään tehtyjä poikkeuksia, joiden avulla tuetaan jotain tiettyä elinkeinoa tai verovelvollisryhmää. Käytännössä verotuilla tarkoitetaan verovapauksia, verovähennyksiä, alempia verokantoja ja muita niihin rinnastettavia keinoja. Verotuet määritellään verolainsäädännössä.

Verotuet eivät pääasiassa näy budjetin menomomenteilla, kuten suorat tuet, vaan tuet näkyvät saamatta jääneinä verotuloina. Verojärjestelmän kautta jaettuja tukia on säännönmukaisesti seurattu ja raportoitu valtion talousarvioesityksessä sekä tilinpäätöskertomuksissa. Listaus verotuista julkaistaan vuosittain samalla, kun valtion talousarvioesitys annetaan eduskunnalle.

Verotukien tarkkaa euromäärää ei pystytä useimmissa tapauksissa täsmällisesti laskemaan, joten niiden seuranta perustuu tukien määristä laadittuihin arvioihin. Lisäksi joidenkin verotukien euromäärää ei voida arvioida lainkaan, koska saatavilla olevat tietoaineistot ovat puutteellisia. Verotukia tarkasteltaessa on otettava myös huomioon, että verotuen poistaminen ei välttämättä lisää verotuloja vastaavalla määrällä. Osa tuista on päällekkäisiä, joten ne vaikuttavat toistensa suuruuteen. Tukien laskentamenetelmät myös vaihtelevat. Laskennassa tukien vaikutuksia hintoihin ja verovelvollisten käyttäytymiseen ei kuitenkaan ole otettu huomioon, joten yksittäisen verotuen poistamisen lopullisia vaikutuksia on vaikea arvioida. Näistä syistä verotukien yhteenlasku ei ole mielekästä eivätkä verotuet ole kaikilta osin suoraan verrannollisia eri vuosien välillä tai keskenään.

Verotukien seuranta on kuitenkin tärkeää, koska niiden kautta ohjataan merkittävää julkista tukea eri kohteisiin. Verotuet myös kaventavat veropohjaa ja usein monimutkaistavat verojärjestelmää.

Verotukilaskelmien perustana on niin sanottu normiverojärjestelmä. Laskentamenetelmät on pääosin kuvattu Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) valmisteluraportissa Verotuet Suomessa 2009. Lisäksi verotukien vuosittaista raportointia tukee valtiovarainministeriön asettama ohjausryhmä, jonka tehtäviä ovat verotukiraportoinnin seuranta, arviointi ja kehittäminen. Ohjausryhmä ottaa kantaa siihen, miten veroperustemuutokset otetaan huomioon verotukien määrittelyssä ja laskennassa. Uusien verotukien syntyessä ohjausryhmä päättää niiden laskentaperiaatteista sekä tarpeen mukaan myös arvioi ja kehittää nykyisten verotukien laskentamenetelmiä.

Verotukityöryhmä päättää muutoksista verotukilaskentaan. Verotukityöryhmän muistiot ovat alla.