Miten saada kunnat uuteen nousuun?

Melko yleisen käsityksen mukaan kunta on parhaita tapoja julkisten lähipalveluiden jakeluun. Näin varsinkin niissä lähipalveluissa, joissa palvelun tarve on helppo ennakoida, palvelut on demokraattisesti päätettävissä ja rahoitus on helppo jakaa osallistujien kesken. Maailma on monimutkaistunut ja varsinkin väestörakenteen muutosten vuoksi kunnan rahoitustarve ja -kyky on mietittävä uudelleen. Nykyisen järjestelmän parhaiden puolien säilyttämiseksi on tehtävä ratkaisuja.

Valtionosuusjärjestelmä toimii mutta kaipaa kehittämistä

Kuntien kyky rahoittaa ja järjestää tehtäviään vaihtelee eri kunnissa – palveluiden laajuudessa ja laadussa on eroja, eivätkä palvelut ole laadultaan ja laajuudeltaan samanlaisia. Varsinkin suurimpien kaupunkien palveluvalikoima on ylivertainen pienimpiin verrattuna.  Valtionosuusjärjestelmä rahoittaa kuntia melko hyvin – tämä näkyy ehkä parhaiten siinä, kuinka lähellä useimpien kuntien veroprosentit ovat toisiaan. 

Järjestelmässä on edelleen kehittämistä: usein kunnissa, joissa on muihin verrattuna heikommat palvelut, veroprosentit ovat samaan aikaan korkeat ja valtionosuuden määrä on suuri. Vastaavasti varsinkin kasvavissa ja ikäryhmältään nuorissa kunnissa palveluiden yksikkökustannukset ovat pienet, mutta niissä on silti veronkorotuspaineita, jotka ylittävät usean taantuvamman alueen paineet. 

”Yhteisen sopeuttamisen polku” auttaisi sekä valtiota että kuntia

Jotta asioissa päästäisiin eteenpäin, olisi hyvä auttaa kuntia etsimään ja löytämään oma sopeutusvaransa. Valtio voisi tarvittaessa olla auttamassa kuntia tässä työssä. Ei pakottamalla, vaan auttamalla. ”Yhteisen sopeuttamisen polku” auttaisi kuntien päätöksentekijöitä ja viranhaltijoita toimimaan vastuullisesti ja toisaalta huomaamaan, mihin tosiasioiden sivuuttaminen voisi johtaa. Pelkkä valkoisten joutsenten – esimerkiksi tuulivoimaloiden kiinteistöverojen – varaan uskominen ei riitä. 

Tässä työssä auttaisi työskentely puolueettoman organisaation kanssa. Valtion avustamasta sopeuttamisesta saataisiin parhaimmillaan tarpeellista ja oikeaa tietoa siitä, miten valtionosuusjärjestelmää olisi kehitettävä ja siitä, onko kuntien ahdinko todellinen vai (mahdollisesti) omasta päätöksentekokyvyttömyydestä johtuvaa.

Vahvistavatko kuntaliitokset kansantaloutta?

Kunnat pystyvät vieläkin parempaan, mutta myös valtion on mietittävä parempaa: kuinka valtionosuusjärjestelmä saadaan paremmin tukemaan eri kuntien todellisia tarpeita. Avuksi tarjotaan usein kuntaliitoksia. Liitokset ovat usein positiivinen asia, mutta niitä ei saada käyntiin ilman tuntuvia yhdistymisavustuksia ja hallittua vapaaehtoisuutta. Tässä alue- ja kuntaministerinä vuosina 2003–2007 toimineen Hannes Mannisen käynnistämän ”alkuperäisen” PARAS-hankkeen malli on lopultakin osoittautunut hyväksi. 

Toisaalta on mietittävä, kuinka hyvin pienten kuntien yhteenliittyminen vahvistaa kansantaloutta – suurin hyöty saataneen osaamisen jakamisesta ja jossain määrin jopa palvelujen laadun ja laajuuden parantumisesta. Keskisuurten ja suurten kuntien talouden sopeuttaminen hyödyttäisi kansantaloutta todennäköisesti ainakin yhtä paljon kuin pienimpien kuntien liitokset.

Vieläkö arviointimenettely toimii?

Kuntatalous oli ajautumassa katastrofiin vuonna 2020. Koronan tukeminen on nostanut lähes kaikki vuosikatteeltaan negatiiviset kunnat positiivisiksi. Koska taustalla olevat perustat eivät muutu, ollaan pian uudelleen huonossa kierteessä, jonka sote-uudistus toteutuessaan osittain oikaisee.

Oikaisusta huolimatta iso osa kuntia on edelleen ajautumassa arviointimenettelyyn, josta voi seurata tahdonvastainen kuntaliitos. Arviointimenettely on ollut paras ohjauskeino pitämään kuntien taloudet tasapainossa. Kunta ei halua saada kriisikunnan statusta – tätä on vältetty jopa hyvinkin keinotekoisin menettelyin, esimerkiksi emokunnan ja konsernin keskisin tasejärjestelyin. Arviointimenettelyn uskottavuus on ehkä hiukan kärsinyt ja sille on jatkossa tulossa lisäongelmia esimerkiksi silloin, jos alueen keskuskunta ajautuu menettelyyn. Löydetäänkö naapureista kumppaneita liittymään keskuskuntaan?

Nykymuodossa menettely voi turhaan jopa kärjistää ja käynnistää alueella ristiriitoja, erityisesti siksi, että liitosta vastustaviin kuntiin perinteenä ei ole ollut käyttää pakkoa. Arviointiin johtavia perusteita olisi hyvä tarkentaa – tärkeintä on miettiä mittarit, jotka osoittavat sen, koska milloin kunnan talous on niin heikko, että kunnan palveluiden järjestäminen järkevällä veroprosentilla vaarantuu. Nyt kunnille on usein epäselvää, kuinka esimerkiksi taseen kattamaton alijäämä ainoana kertakaikkisena mittarina vaarantaa kunnan palvelujärjestelmän. Lainan merkitys on myös vähentynyt.

Tehtävää on siis edelleen. Pitäisi tietää todelliset sopeutustarpeet ja mahdollisuudet sopeuttaa, pitäisi varmistaa esimerkiksi se, että uudistustyössä on käytettävissä todellinen data, pystyä arvioimaan liitosten todellinen hyöty ja varmistua siitä, että arviointimenettely toimii nyt niin, kuin miksi menettely aikoinaan ministeri Mannisen aikaan kehitettiin.

Eero Laesterä
johtaja, talous
FCG Finnish Consulting Group Oy

Valtiovarainministeriön vuoden 2020 lopulla käynnistämässä kuntapolitiikan tulevaisuustyössä tarkastellaan laaja-alaisesti kuntapolitiikan eri osa-alueita. Työn pohjalta esitetään vaihtoehtoisia toimenpidekokonaisuuksia poliittisen päätöksenteon pohjaksi.