Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä

A oli työskennellyt tutkijana yliopiston palveluksessa määräaikaisissa virkasuhteissa 52 nimityksellä 15.6.1998 - 31.5.2008.

15.6.1998 - 31.7.2001 perusteena määräaikaisuuksille oli erään osaston lakkauttaminen, josta oli tehty päätös 13.9.1996. A:n nimittämishetkillä oli käynnissä osaston toiminnan lopettaminen ja henkilöstösiirrot, joten keskeneräisiin projekteihin palkattiin määräaikaisia henkilöitä. Tiedossa tuolloin ei kuitenkaan ollut, että lakkautuksen yhteydessä käynnissä olleet projektit tulisivat siirtymään uudelle tutkimusryhmälle. Virkamieslautakunta katsoi, että määräaikaisille nimityksille oli tältä osin ollut työn luonteesta johtuva peruste.

1.8.2001 - 31.5.2008 A toimi uudessa perustetussa tutkimusryhmässä määräaikaisissa projekteissa. Virkamieslautakunnalle esitetyn selvityksen mukaan määräaikaiset virkasuhteet eivät olleet aina projektien keston kanssa yhteneväiset. Projektit oli rahoitettu ulkopuolisin varoin, mutta työn projektiluontoisuus ja ulkopuolinen rahoitus eivät kuitenkaan yksin ole valtion virkamieslain sallima peruste määräaikaiselle nimitykselle, varsinkaan kun tutkimusryhmän koko toiminta perustui ulkopuoliselle rahoitukselle. Projektien tilaajana oli pääosin ollut sama taho ja A:n tehtävät olivat olleet kaikissa projekteissa luonteeltaan samankaltaisia. Tehtävät olivat olleet siten pysyviä, ettei niiden luonnetta voitu pitää hyväksyttävänä perusteena määräaikaisuudelle. A:lla oli oikeus korvaukseen.

Virkamieslautakunta määräsi yliopiston maksamaan A:lle kahdentoista (12) kuukauden palkkaa vastaavan korvauksen.

KHO:2011:568
Ei muutosta.

Valtion_virkamiesL_9_§
Valtion_virkamiesL_56_§