Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä

A oli työskennellyt yliopiston opetushoitajana kuudessa määräaikaisessa virkasuhteessa 1.1.2005–31.7.2008.

Kahden ensimmäisen nimityksen perusteena 1.1.2005–31.12.2006 olivat olleet hankkeet, joissa laajennettiin lääketieteelliseen tiedekuntaan sisään otettavien määrää. Se, että kyse oli ollut hankkeesta ja ulkopuolisesta rahoituksesta ei yksin ollut valtion virkamieslain sallima peruste määräaikaiselle nimitykselle. Kyse oli kuitenkin ajallisesti rajatusta hankkeesta, jossa selvityksen mukaan kaikki opetuksen vaatimat tehtävät oli hoidettu tilapäisin järjestelyin. Huolimatta siitä, että A oli hoitanut koko ajan samoja opetushoitajan tehtäviä, näitä tehtäviä ei vielä ollut voitu pitää pysyvinä, vaan ne olivat liittyneet kyseessä olevaan hankkeeseen. Näin ollen nimityksille oli ollut työn luonteesta johtuva hyväksyttävä peruste.

Opetushoitajan virka oli perustettu 1.1.2007 lukien ja virka oli julistettu haettavaksi 6.2.2008. Virkamieslautakunnan mukaan viran perustaminen osoitti, että opetushoitajan virkaan liittyvä tehtävä oli arvioitu pysyväksi ainakin 1.1.2007 lukien. Viran täyttämismenettelyn ajan yliopistolla oli ollut laillinen peruste käyttää määräaikaista virkasuhdetta. Viran perustamisen ja täyttämismenettelyyn ryhtymisen välisenä, runsaan vuoden pituisena aikana yliopistolla ei kuitenkaan ollut perusteltua syytä nimittää A määräaikaisiin virkasuhteisiin.

Virkamieslautakunta määräsi yliopiston maksamaan A:lle seitsemän (7) kuukauden palkkaa vastaavan korvauksen (äänestys 5–3).

KHO 2012 T 227: 
Ei muutosta lopputulokseen (äänestys 3–2).

Valtion_virkamiesL_9_§_1_mom
Valtion_virkamiesL_9_§_2_mom
Valtion_virkamiesL_56_§